Uutiset

Kalastajat alkavat oppia uusille tavoille

Kalastauksenvalvojat ovat tänä kesänä päässeet valistamaan kalastajia pyydysten oikeasta merkitsemisestä.

Keväällä uusitun kalastuslain mukaan kiinteät ja seisovat pyydykset pitäisi merkitä näkyvästi, jotta vesilläliikkujat osaisivat varoa niitä.

Pirkanmaan kalatalouskeskuksen mukaan erityisesti rapumertojen merkinnöissä on ollut pahoja puutteita. Kanta-Hämeessä kalatalousnevoja Petri Mäkinen on kiinnittänyt samaan asiaan huomiota.

– Verkkomerkinnät ovat olleet jo ihan hyvällä tolalla, mutta rapumerroista usein puuttuvat tämän uuden lain vaatimat yhteystiedot, tuuliselta järveltä tavoitettu Mäkinen kertoi keskiviikkona.

Kanta-Hämeessä kalastuksenvalvojat eivät ole lähteneet heti rankaisemaan puutteista. Aseeksi on otettu kirjallinen valistus.

– Teimme A4-kokoisen ja vedenpitävän ohjeen, jota on valvonnan yhteydessä laitettu puutteellisesti merkittyihin pyydyksiin. Kyllä sen on huomannut, että sitten seuraavalla kerralla pyydyksellä käydessä asiat ovat jo kunnossa, Mäkinen kiittelee.

Liehuvia lippuja ja yhteystiedot

Uuden lain mukaan vesiliikenteen käyttämillä alueilla pyydys pitäisi merkitä vähintään 1,2 metriä korkealla salolla, jossa liehuu 20-senttiä kanttiinsa oleva lippu sekä heijastin. Pintapyydyksissä lippuja pitäisi olla kaksin kappalein.

Muualla riittää pyydysten merkitseminen vähintään 15 senttiä pinnan ylle nousevalla koholla.

Kaikissa pyydyksissä pitää olla myös kalastajan nimi ja yhteystiedot sekä kalastusoikeuden osoittava pyydysmerkki, jos sellainen on alueella käytössä. (HäSa)