Uutiset

Kalliit palvelut kuriin selvityksellä

Kuntaliiton konserniyhtiö Audiapro Oy on laatinut selvitystä Hämeenlinnan kaupungin rakenteellisista kipupisteistä. Kyse on siis siitä, mitkä palvelut tulevat kaupungille kalliiksi verrattuna muihin vastaavankokoisiin kuntiin.

Kaupunki aikoo käyttää parin viikon kuluttua valmistuvaa niin sanottua talouden paineanalyysia pohjana lähivuosien budjettien laadinnassa.

-Tottakai epäedullisia rakenteita kannattaa uudistaa. Meillä on selkeitä ongelma-alueita, jotka selvästi erottuvat muista kunnista ja niitä meidän kannattaa muuttaa tehokkaammiksi, kertoo valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki (sd.).

Hän ei lähde tässä vaiheessa tarkemmin yksilöimään, mistä palveluista on kyse. Säästötarvetta kaupungilla kuitenkin riittää.

-Arvioidaan, että pitkällä aikavälillä säästötarve on 5-17 miljoonaa euroa, jotta kulurakenne saadaan kohdalleen, Kiemunki sanoo.

Valtuutetut palasivat keskiviikkona Turusta kolmen päivän valtuustoseminaarimatkalta, jossa käytiin läpi muun muassa kaupungin taloustilannetta, tulevaisuuden visioita, seutuyhteistyötä sekä varautumista hallitusohjelman linjauksiin.

Kiemungin mukaan seminaarin henki oli ”yllättävänkin hyvä”.

-Valtuutetut olivat käsittääkseni tyytyväisiä seminaarin antiin. Ohjelma oli pirun tiukka, mutta se oli ainoa mistä vähän purnattiin.

Seminaarissa puhuttiin myös päätöksenteon ilmapiiristä, joka on kesän aikana rakoillut.

-Asiasta käytettiin ihan hyviä puheenvuoroja. Puhua saa jatkossakin ihan rapsakasti, mutta reilusti toistenkin näkemyksiä kunnioittaen. Uskon, että seminaari ylipäätään puhdisti valtuuston ilmapiiriä, Kiemunki toteaa.

Käsiteltiinkö seminaarin aikana mitenkään Innopark-sotkua?

-Ei. Innopark ei ollut lainkaan seminaarin asialistalla. Se tulee eteen ihan omana asianaan, kunhan selvitykset valmistuvat, Kiemunki vastaa.

Turun valtuustoseminaariin osallistui 50 hämeenlinnalaisvaltuutettua. (HäSa)