Uutiset

KalPan vuoro ottaa voitto rankkarikisassa

Vuoroin vieraissa. HPK kukisti KalPan lokakuun alussa Kuopiossa voittomaalikilpailun jälkeen. KalPa kuittasi Kerholle keskiviikkona Ritariareenassa. Se oli tällä kertaa etevämpi voittomaalikilpailussa, kun sekä Matias Myttynen että Arttu Ilomäki onnistuivat rankkareissaan.

Myttynen oli muutenkin illan tähti. Hän teki KalPan ensimmäisen erän tasoituksen rankkarillaan. Se oli myös alivoimamaali. Sama mies otti ratkaisijan roolin reilu minuutti ennen varsinaisen peliajan loppua. Myttynen sivalsi tasoituksen, kun KalPa pelasi ilman maalivahtia.

HPK:lle tappio oli tietysti karvas. Silti Kerho pelasi kelpo jääkiekkoa. Yleisö näki oikein hyvän Liigan kärkipään kamppailun.

Kerhon vahvasti taas pelannut nelosketju aloitti maalinteon, kun Jaakko Turtiainen sai survottua kiekon verkon perille.

– Pääsin läpiajoon ja vedin. Kiekko kimposi takaisin minulle sain tehtyä siitä maalin, Turtiainen kertasi osumaansa.

HPK johti ottelua kolmasti maalilla, mutta KalPa tuli aina rinnalle. Isäntien toinen oli Eero Somervuoren käsialaa ja kolmannen teki Sakari Manninen.

Tappio harmitti Matias Haarasta:

Kerhon sairaslista alkaa olla pelottavan pitkä. Viisi hyökkääjää toipuu nyt vammoistaan ja poissa olivat myös puolustajat Joni Tuulola ja Oskari Manninen.

Kovia joukkue koki keskiviikkonakin. Kiekko osui Somervuoren kasvoihin ensimmäisessä erässä, mutta hän palasi häkkipäänä takaisin toiseen erään – ja pelasi mainiosti.

Juho Keränen loukkaantui toisessa erässä, eikä hän tällinsä jälkeen pystynyt palaamaan peliin. Vastustajan jalka osui vahingossa jo kaatumassa olleen Keräsen päähän.

Keränen oli ensimmäisessä erässä epäonnen soturi. Kerho pelasi ylivoimaa ja Keränen laukoi siniviivalta. Hänen mailansa kuitenkin hajosi, Myttynen oli pääsemässä karkuun ja hänethän piti pysäyttää. Harvinainen rankkari silti: Myttynen oli nimittäin vähän oman siniviivan yläpuolella, kun pilli soi.

Erinomaista kautta pelaava KalPa oli niin hyvä kuin sarjakakkosen tuleekin olla.

– Helvetin kova peli. Varmastikin kovin tällä kaudella. Ottelu oli hyvätasoinen ja vauhtia riitti, Turtiainen arvioi.

KalPa oli hävinnyt kaksi edellistä ottelua.

– Sen takia lähtökohta tähän otteluun oli haastava. Peli oli kova. Ei se kuitenkaan yllätys ollut. Joukkueet ovat samantyylisiä – pelaavat hyvää hyökkäyspeliä, tuumi KalPan päävalmentaja Pekka Virta, jonka mielestä voittaja olisi voinut olla kumpi tahansa.

– Rankkarithan ovat rankkareita…

HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen oli tyytyväinen joukkueeseensa ja ihan aiheesta. HPK antoi peliin kaikkensa ja peli oli todella vauhdikas.

– Hyökkäyspelaaminen oli hyvällä tasolla. Puolustamisessa meillä oli alkuun haastetta, mutta saatiin sekin sitten järjestykseen. Maalin hinta jäi vähän harmittamaan, etenkin KalPan toinen ja vähän myös kolmas. Hävisimme tosi hyvälle joukkueelle, Pennanen sanoi. HäSa

Katso videoHPK:n Matias Haarasen haastattelu osoitteessa www.hameensanomat.fi

Asiasanat