Uutiset

Kalvolan barbaari Kalvola

Muistaako kukaan Verneri Viillosta?

– Kyllä vanhempi polvi muistaa, mutta aika tekee tehtävänsä. Mun show on ohi, Verneri Viillos, 63, sanoo.

Viillos asuu nykyään Iittalassa vaimonsa kanssa. Hän on edelleen fyysisesti hyvässä kunnossa, vaikka on päättänyt, että voimailu-ura on taaksejäänyttä elämää.

– Voimailu on suonissa. Tiesin jo nuorena, että voimassa olen tavallisuudesta poikkeava. Harvoin voimalla pystyy saamaan omakotitaloa, mutta kyllä sillä voi kääriä pienen pesämunan.

Viillos tunnetaan 1960-luvulta voimailusta ja fakiiritempuistaan. Edelleen hänellä on Guinnessin ennätystenkirjassa pimeässä haudassa makaamisen maailmanennätys. Se on Viilloksen mielestä uran kovin juttu.

– Jotkut ovat kyllä sitä mieltä, että naaraskarhun kanssa samassa häkissä oleminen oli kovinta. Toista kertaa en kyllä sinne menisi, Viillos sanoo.

Nuorena miehenä Viillos laski, että karhulla ei ole mitään jakoa, mutta naaraskarhun nopeus yllätti.

– Silloin kyllä ajattelin, että jos olet olemassa, auta. Ja niin pääsin häkistä pois, kun karhu keskittyi noin 10 sekuntia hunajaan, mutta sitten se iski jälleen, mutta olin jo ulkona.

Viilloksen viimeinen show oli kuluvan vuoden talvena Jyväskylässä. Viillos voitti Suomen mestaruuden voimanoston 60-69 -vuotiaiden 67,5 kilon luokassa.

– Välissä oli 35 vuoden tauko. Se oli hyvä saavutus, etenkin kun minua yritettiin savustaa kisoista ulos. Nyt kuitenkin fysiologisella ilmenemistasolla on tullut piste.

Viimeisen shown jälkeen Viillos ei ole treenannut. Joka päivä hän silti tekee 50 leukaa sekä myötä- että vastaotteella, vatsalihasliikkeitä 60 kappaletta ja punnerruksia 50.

Kiviä ja vasikanruhoja

Kalvolassa Viillos tunnetaan paitsi voimailu-urastaan myös siitä, että hän rahtaa lastenvaunuilla kiviä pihaansa.

– Tuon kiviä vaimolle puutarhaan. On minulla omiakin kiviä.

Kivistä Viillos ei halua kuitenkaan puhua enempää. Hän haluaa keskittyä voimailu-uraansa. Mukana hänellä on musta salkku ja juomapullo, sillä kun Viillos alkaa kertoa tarinaansa siihen on varattava aikaa ja eväitä.

Viilloksen kulta-aikaa oli 1960-luku. Silloin häntä kuvailtiin lehdistössä voimamieheksi, jolle mikään ei ole mahdotonta.

Voimailu onkin kiinnostanut Viillosta jo 7-vuotiaasta lähtien. Paljasjalkainen helsinkiläinen lapioi hiiliä naapurin sedälle, riuska kun oli. Isä ei pitänyt siitä, ja vielä vähemmän siitä, kun löysi 12-vuotiaan pojankoltiaisen nostamassa painoja salilta. Isä kielsi kasvuikäiseltä pojaltaan painonnoston, mutta Verneri ei välittänyt isänsä puheista vaan kävi salilla salaa.

– 14-vuotiaana työnsin rinnalle jo 115 kiloa.

Viillos nauraa, että ollessaan töissä Karjakunnassa hän kantoi yhdellä kertaa 305 kiloa vasikanruhoja, sillä asiasta oltiin lyöty vetoa.

Vasikanruhojen jälkeen kaurapuuron voimalla on noussut maasta 500 kiloa rautaa. Rintakehän yli on ajanut henkilöauto lukuisia kertoja. Viillos on vetänyt linja-autoa hampaillaan sekä vääntänyt hampaillaan hevosenkenkiä.

– Onhan voimannosto barbaarilaji, Viillos hymyilee mansikkakakkua syödessään.

– Kyllä silloin ihmeteltiin ja ihmeteltiin, mutta niille, jotka kävivät salilla, temput eivät olleet mitään. Joku vaan aina on salin kovin kundi.

Järjellä hyviä tuloksia

Viillos sanoo, että hän on ottanut voimailun järjellä ja sen vuoksi saavuttanut hyviä tuloksia.

– Psyykkisten voimavarojen on oltava kunnossa.

Hautaan Viillos halusi testatakseen itseään. Hän makasi pimeässä haudassa kolmen metrin syvyydessä. Arkkuun meni vain kaksi 3 sentin levyistä putkea, joiden avulla Viillos sai happea. Mukana hänellä oli kuusi litraa nestettä ja ennen hautaan menoa hän tyhjensi suolensa.

– Hiljaisuus oli täydellinen. Ensimmäiset pari vuorokautta olivat vaikeita. Haudassa yksi tunti tuntuu viideltä. Se oli psyykkinen koe, johon pitää keskittyä koko ajan. Sivuajatuksia ei saa olla, sillä klaustrofobia rikkoo luita, mutta rakkaus ei siihen pysty.

Viillos ei pysty sanomaan salaisuutta siihen, miten hän pystyi makaamaan haudassa 170 tuntia.

– Pitää olla yhdessä pisteessä ja olla vain. Se on henkistä voimaa, mutta onhan se kiduttavaa ja monta kertaa tekisi mieli lopettaa.

Salkun salaisuus

Kun matkaa on tehty Kalvolasta Katajiston kartanon kautta Aulangon karhulinnaan, Viillos paljastaa mustan salkkunsa sisällön.

– Täällä on todisteet, Viillos naurahtaa.

Kehyksissä on Viilloksen kuva salilta, tangossa on rautaa paljon. Guinnessin ennätystenkirja, jonka välissä on valokuvia Japanin reissulta ja erinäisistä fakiiritempuista. Lehtileikkeitä ja cd-romppuja. Ja tietenkin keksejä ja pullo mehua.

Mutta mitä tämä voimamies tekee tänään?

Siitä Verneri Viillos ei halua puhua julkisuudessa.

– Se aika tulee vielä, mutta sen aika ei ole nyt.

Karhulinnasta Viilloksella on kuitenkin hyviä muistoja. Hän on juossut rappuset ylös satoja kertoja treenatessaan. Alle minuuttiin hän ei kuitenkaan päässyt, aina meni pari sekuntia yli. (HäSa)