Uutiset

Kalvolan valtuusto teki sen taas

Tämä oli neljäs kerta, kun olin päättämässä Kalvolan kunnan kunnallisveroprosentista ja me teimme sen taas. Ilman mitään faktoja, ilman mitään keskustelua, ilman mitään muuta perustetta kuin veroprosentin historia vuodesta 1992 eteenpäin.

Odotin, että kunnanjohtaja olisi edes suusanallisesti maininnut jotain tulevasta talousarviosta, sen tasosta ja miten nyt vahvistettu veroprosentti tuo katetta niille kuluerille, joita hallintokunnat ovat esittämässä. Se jo olisikin Kalvolassa ennenkuulumatonta ja aivan uudenlaista hallintokulttuuria, jos valtuutetuille annettaisiin hyvissä ajoin kirjallisena tietoa siitä, mitä tällä veroasteella saadaan ja mistä joudutaan tinkimään.

Tarkasti tietämättä on helppo priorisoida, tehdä päätöksiä ja jälkeenpäin ihmetellä, miten jälleen kerran joudumme myöntämään lisämäärärahoja talousarvioon. Jään kiinnostuneena odottamaan, millaisen keskustelun valtuusto tulee käymään talousarviosta, jonka raami nyt lyötiin lukkoon.

Erityisesti perusturvan talousarviota odotan tietoisena siitä, että hallintokunnan esitykseen on kunnanhallitus -sokkona silloinkin – vaatinut 820 000 euron leikkauksia, joiden edes osittainenkin toteuttaminen tulee merkitsemään yhä kasvavia jonoja niin palveluasuntoihin, kotipalvelun avun piiriin kuin päivähoitoon.

Kalvolassa näyttää olevan niin, että me kunnanvaltuutetut kannamme poliittista vastuuta sokkona tai vähintään mykkinä luovuttaen vuodesta toiseen priorisoinnin punakynävaltikan kunnanjohtajalle avoimella valtakirjalla tasapainoittaa budjetti, jonka valtuusto sitten joulukuun viime metreillä vaisusti siunaa. Aloittaakseen seuraavana vuonna keskustelun jälleen kerran siitä, miksi budjettikuri ei pidä ja lisämäärärahoja joudutaan myöntämään.

Jotain positiivista sentään. Valtuustoryhmissä on ilmeistä halua ja mielenkiintoa perehtyä perusturvan, tuon alati kasvavan rahareiän, talousarvion tarkempaan tutkailuun. Näin tulkitsen kannatettua ja hyväksyttyä esitystä erillisestä iltakoulusta perusturvalautakunnan hallinnonalaan liittyen ennen talousarvion käsittelyä. Mutta raamit on nyt lyöty lukkoon, turha enää rutista.

Toivon vain, että vuoden vaihteen jälkeen työskentelynsä aloittava, kolmannekseltaan uusiutunut valtuusto rakentaa ja vaatii uusia toimintatapoja talousarvion käsittelyyn tehden tilaa keskustelulle, tietoisille arvovalinnoille ja sen vallan todelliselle käytölle, jonka äänestäjät ovat heille vaaleissa uskoneet. Nähtäväksi jää löytääkö sokea kana väheneviä jyviään.

Teemu Salminen

valtuutettu (kd.)

Kalvola

Päivän lehti

9.4.2020