Kolumnit Uutiset

Kamalin kaikista oli jäykkäkouristus

Rokotekriittisyydessä ei ole mitään uutta. Minäkin olin jyrkän rokotusvastainen eläessäni hyväuskoista lapsuuttani tautisen pahasta maailmasta tietämättömänä.

Pakokauhureaktio oli valmis, kun pohjattomasti arvostetun terveyssisaren vaaleansininen Fiat 600 ilmestyi kylän raitille. Erään kerran lähtivät nuo pontevat naiset, äitini ja hilkkapäinen terveyssisar perääni ja löysivät rokotuskammoisen korkeaan mäntyyn kiivenneenä.

Rokotusten tarpeellisuutta ei asetettu kyseenalaiseksi 1960-luvun Suomessa, jossa tappavat lastensairaudet olivat liiankin hyvässä muistissa. Pelättiin aivan oikeasti muutakin kuin sitä vain kerran kirpaisevaa piikkiä. Oman äidin ja isänkin sisaruksia oli kuollut pieninä sairauksiin, joiden nimiä ei edes tiedetty.

Kurkkumätä, lapsihalvaus ja ihmiskunnan historian pahimmaksi taudiksi sanottu isorokko olivat kaikki yhtä pahoja sanoja.

Kamalin kaikista oli jäykkäkouristus, ainakin siihen asti, kun silmiin osui kuva isorokkoon sairastuneen märkivistä rakkuloista.

Rokotusten haitoista ei ollut tietenkään juuri mitään tietoa. Taudeilta oli vain suojauduttava parhaalla mahdollisella tavalla.

Piikin jälkeen saattoi muuten hyvin kiivetä takaisin puuhun, että se niistä nyt niin kammotuista haitoista.

Ei olisi ollut pahitteeksi, vaikka tuhkarokkoa ja sikotautia vastaankin olisi jo tuolloin rokotettu. Ne sairastettiin, eikä se herkkua ollut.

Neuvolakin tiedettiin paikaksi, jossa tehtiin ihmislapsille hyvää.

Netin keskusteluryhmistä ei vielä katsottu, mitä kannattaa tehdä, jos lapsi itkee yöllä. Ei myöskään menty innolla mukaan kaikkiin mahdollisiin salaliittoteorioihin ja kampanjoihin sekä puettu kaikkea potaskaa muka kriittisyyden kaapuun.

Täydellisiä ja kaikkitietäviä vanhempia ja täydellisesti putipuhtaaseen kotiinsa suljettuja lapsiakin oli vähemmän.

Joku voi kuvitella, että sairaudet kuuluvat historian hämäriin, eivätkä kosketa tätä meidän niin kovin kontrolloitua ja samalla itsekeskeistä aikaamme. Väärin. Koskettavat ne.

Jos rokotusten kattavuus laskee, kaikkien suoja heikkenee. Siksi rokotus ei ole koskaan täysin kenenkään yksityisasia.

Lääketiede ei ole vapaa virheistä, mutta on silti järjetöntä, että kaikki itse erikseen päättäisivät, mitä rokotteita heidän lapsensa saavat tai eivät saa. Joissakin asioissa on vain luotettava nykyajan terveyssisariin.

Päivän lehti

5.6.2020