fbpx
Uutiset

Kamppailua katulapsien hyväksi

Hämeenlinnassa voi lauantaina 9. marraskuuta taistella lasten paremman elämän puolesta ihan konkreettisesti. Kysymyksessä on Fighting for Lives -organisaation hyväntekeväisyystapahtuma katulapsien hyväksi. Varat hyödynnetään eri kohdemaissa tarpeen mukaan.
 
Tapahtumassa opetellaan itsepuolustustekniikoita Keskuskoulun salissa kahden parituntisen session ajan. Tempausta vetää KAJ-liiton pääkouluttaja Toni Kauhanen.
 
– Ilmoittautumisia on tullut jo syyskuussa, mutta vielä mahtuu mukaan, Kauhanen kertoo.
 
Tapahtuma on jaettu kahteen parituntiseen osioon. Ensimmäisessä osiossa keskitytään vapauttamaan kehon liikkeet, sekä itsepuolustuksen pariharjoitteisiin, toisessa osiossa on enemmän itsepuolustustekniikoita. Molempiin on mahdollista osallistua.
 
– Itsepuolustuksen ideana on, että pyritään välttämään konfliktit, ennen kuin ne syntyvätkään.
 
Halu auttaa
Kauhanen on treenannut kamppailulajeja jo 30 vuotta. Tempaus on oiva keino hyödyntää kamppailulajien osaamista hyvän asian puolesta.
 
– Minulla on tarve auttaa. Olen ollut lastenklinikoiden kummina jo 15 vuotta. Kun kuulin tästä organisaatiosta, jäi siihen kipinä.
 
Tapahtumaidea on lähtöisin Suomesta, ja täällä järjestetäänkin yhtä aikaa kolme tapahtumaa. Tempaukseen osallistuu viikonvaihteen aikana myös eri kamppailulajien edustajia ympäri maailmaa. Vuonna 2011 viikonloppu tuotti yhteensä 6500 euroa, vuonna 2012 jo 7000 euroa.
 
– Minulla on henkilökohtainen tavoite saada Hämeenlinnassa sali täyteen, jolloin saamme kerättyä 1600 euroa. Tavoite on kerätä viikonlopun aikana hyväntekeväisyyteen kaikkiaan 10 000 euroa.
 
Kouluvuosi  katulapselle
Tapahtumaorganisaatiolla on hyväntekeväisyysprojekteja käynnissä Malesiassa, Indonesiassa, Keniassa, Thaimaassa ja Ghanassa. Bangladeshiin on projekti suunnitteilla.
 
– Varoilla on autettu lapsia esimerkiksi Sumatralla maanjäristyksen jälkeen. Varat pyritään kokonaisuudessaan käyttämään lasten hyväksi. Avustustyöntekijät kustantavat itse kulunsa kohdemaassa, mikä on poikkeuksellista.
 
Sierra Leonessa kouluvuosi maksaa 35 euroa. Siellä katulapsilla ei ole mahdollisuutta koulunkäyntiin.
 
– Kahden opetussession hinnalla yksi katulapsi saa vuoden koulunkäynnin.
Hyväntekeväisyystempauksen yhteistyökumppaneita ovat Corvus Vision, Kopijyvä Oy sekä Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy.
 
Tapahtumaan voi osallistua maksimissaan 40 henkilöä, ja se on tarkoitettu yli 15-vuotiaille. Yhden osion hinta on 20 euroa. Ennakkoilmoittautumiset: toni.kauhanen@turvataito.fi.
 
Fighting for Lives -tapahtuma Hämeenlinnassa, Keskuskoulun salissa, lauantaina 9.11. klo 10–12 ja klo 14–16.

Asiasanat

Menot