fbpx
Uutiset

Kankaanpalasten viemää

No mutta sehän on John Lennon! Ja siinä muutkin Beatlesin kaiffarit tuijottavat, hämeenlinnalaisen Tarja Seppäsen tekemästä seinävaatteesta.

Hämeenlinnalaisilla Pirjo Oravalla ja Päivi Malisella riittää kiirettä. Viikonloppuna kaupungissa järjestetään kaikkien aikojen ensimmäinen – ja ehkä viimeinen – suuri tilkkutapahtuma, valtakunnallisen tilkkutyön harrastajien yhdistyksen Finn Quiltin kokoontumisviikonloppu.

– Suomessa on niin monta kiltaa, että meidän aikanamme tapahtumaa tuskin saadaan uudelleen tänne, sanovat Orava ja Malinen.

Orava, Hämeenlinnan killan eli Linnan tilkkupiikojen tiedottaja, ja Malinen, Tilkkulinna-tapahtuman koordinaattori, nostelevat tilkkutöitä näytille koulutuskeskus Tavastian salissa. Beatles-seinävaatteen lisäksi naisten kädet niputtavat pieniä tilkkutauluja ja isoja tilkkupeittoja.

– Peittoja ihmiset yleensä ensimmäiseksi ajattelevat, kun puhutaan tilkkutöistä. Tilkuista voi kuitenkin tehdä mitä vain. Kasseja, tyynyjä, vaatteita, luettelee Orava, jonka omaan, värikkääseen jakkuun on kirjailtu runoja.

Koti väärällään kankaanpaloja

Lauantaina Hämeenlinnaan saapuu nelisensataa tilkkutöiden harrastajaa eri puolilta Suomea. Viikonlopusta tulee värikäs kuin tilkkutyöstä konsanaan. Finn Quiltin jäsenet paitsi tutustuvat näyttelyihin, kuuntelevat luentoja ja osallistuvat erilaisiin työpajoihin, myös vaihtelevat ideoita ja vinkkejä.

Yhdistykseen kuulumattomatkin pääsevät vähän jyvälle kankaanpalojen maailmasta, sillä sunnuntaina yleisökin on kolmen tunnin ajan tervetullut ihmettelemään näyttelyitä ja tarvikekojuja.

Linnan tilkkupiioilta on viime viikkoina sujahtanut järjestelyissä tunti poikineen. Yleensä tilkkuilijat kokoontuvat kerran kuussa, mutta nyt puuhaa on piisannut lähes joka päivälle. Pelkkiin järjestelyihin.

– Itse tilkkutöihin ei olekaan riittänyt niin paljon aikaa, Malinen ja Orava sanovat.

Tavastiassa opettavan Malisen ja ympäristökeskuksessa työskentelevän Oravan on vapaa-ajallaan vaikea pitää sormensa irti tilkuista. Kummankin koti on kankaanpaloja ja ompelutarvikkeita väärällään.

– Kun lapset ovat muuttaneet pois, ateljee on levinnyt moneen huoneeseen. Kangaskekoa on siellä ja täällä, pöydänalusetkin täynnä, naiset nauravat.

– Välillä sitä ajattelee, että on hullun hommaa ensin silputa kangasta ja sitten ommella pieniä paloja yhteen, Malinen pohtii.

– Käsillä tekeminen kiehtoo. Tilkuista syntyy jotain konkreettista ja pysyvää, Orava miettii.

Ideoiden varasto on ehtymätön

Valmiita töitä naisten kodeissa sen sijaan on vähän. Ehkä yllättävänkin vähän.

– Niitä tulee annetuksi läheisille lahjaksi. Sellaisille ihmisille, jotka todella ymmärtävät, kuinka suuritöisiä tilkkutyöt ovat, Orava ja Malinen sanovat.

– Tämä on vähän kuin suutarin lasten kenkien kanssa, Malinen myhäilee.

Linnan tilkkupiiat on pienehköstä, noin 15 hengen, jäsenmäärästään huolimatta hyvin aikaansaava porukka. Ryhmän jäsenet paitsi ompelevat vuosittain lähes satakunta keskospeittoa sairaalaan lahjoitettaviksi, myös valmistavat muuta lahjoitettavaa. Päälle tulevat omat työt.

Ideoiden varasto on pohjaton. Orava ja Malinenkin ovat yllättyneet tästä usein.

– Sitä luulee, että kaikki on jo nähty, mutta aina tulee uutta vastaan.

Suomessa ei juuri ole sytytty Yhdysvalloissa suosituille, illanviettojen aikana yhdessä tehdyille tilkkupeitoille. Täällä on sitä vastoin kierrätetty tekijältä toiselle esimerkiksi seinävaatteen taustakangasta, johon kaikki ketjun osanottajat ovat kirjoneet jotain sovitusta teemasta.

Tyhjän kankaan lähettäjä on voinut saada takaisin kokonaisen puutarhan. (HäSa)

Menot