Uutiset

Kannattaa tehrä numeroo!

Ei tehrä tästä ny numeroo on kirjailija Sinikka Nopolan teos, joka osuvasti kuvaa hämäläisyyden syvintä olemusta. Tämä vaatimattomuuteen nojaava olemus on ollut koetuksella kuluneella viikolla, kun hämäläiset ovat päässeet tai joutuneet tekemään itseään laajalti tykö pääkaupunkiseudulla.

Kanta-Häme esittäytyy Helsingin Senaatintorilla vielä tänään asumisen, matkailun, tapahtumien sekä osaamisen ja yrittämisen maakuntana. Väkeä Hetkessä Häme -tapahtumassa on käynyt mustanaan osin suosiollisen säänkin avittamana.

Hämäläisten julkisyhteisöjen ja yritysten panostukset maakunnan tunnettuuden ja houkuttavuuden lisäämiseksi tapahtuman yhteydessä ovat olleet merkittäviä. Myös mediamainontaan pääkaupunkiseudun ja valtakunnan medioissa on satsattu näyttävästi.

Tapahtuman avauspäivänä torstaina maakuntaa mainostettiin Helsingin Sanomien etusivulla Suureksi seikkailuksi – ensi viikolla Hämeen maisemissa päättyvää tositv-ohjelmaa mukaillen.

Mutta kuten lehdestämme saattoi eilen lukea, Häme-kuvan laajentamisessa riittää vielä sarkaa. Päällimmäinen Hämeeseen liittyvä ajatus pääkaupunkilaisilla haastatelluilla oli edelleen se kuuluisa hitaus.

Kyllähän me täällä Kanta-Hämeessä itse tiedämme, että meillä on moni asia hyvin. Pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa mielikuva Hämeestä on jo paljon hämärämpi.

Häme on muutakin kuin Kanta-Häme. Monille merkittävimpänä hämäläiskaupunkina tulee mieleen Tampere.

Helsingistä katsottuna olemme väli-Suomea vauraan pääkaupunkiseudun ja kehitysalue-Suomen välissä. Eräänlaista pääkaupunkiseudun vihreää vyöhykettä. Kun moottoritietä pohjoiseen ajaa, niin ei huomaa milloin maakunta vaihtuu.

Hämeestä tunnetaan kulttuuria, historiaa, kaunista luontoa, kansantaiteilija Irwin, kalastaja Linkola ja HPK. Onhan meillä ministereitäkin, mutta he eivät ole särmikkäitä pekkarisia ja kääriäisiä, jotka vetävät sumeilematta kotiin päin.

Vähemmän mairittelee, että Häme ei ole Suomessa yritteliäisyyden perikuva, dynaamisuus ei hypi silmille.

Mielikuviin eri maakunnista vaikuttaa paitsi normaali ihmisten kanssakäyminen myös median antama kuva.

Kanta-Hämeen mediaprofiili on laimea. Olemme lähellä, mutta tuntematon.

Valtakunnan medioiden katse ylittää Hämeen. Kuriositeetit ja valtakunnallisten aiheiden paikallistus uutisoidaan mieluummin Lapissa, Pohjanmaalla tai Pohjois-Karjalassa.

Maakunta ei voi yrittää olla muuta kuin se on. Hämäläinen hitaus on tosiasia, mutta myös myönteinen voimavara yhä kiireisemmäksi muuttuvassa maailmassa.

Kanta-Hämeessä perusasiat – asuminen, elämisen laatu ja toimeentulo – ovat kunnossa. Muuttovoittoalueena maakunnalla on myönteinen ja kehityshakuinen pohjavire.

Tästä kannattaa kertoa ihmisille laajemmin. Muuttajia ja matkailijoita kannattaa Hämeeseen aktiivisesti houkutella. Vaatimattomalla asenteella ei alueiden välisessä kilpailussa pärjää.

Olli-Pekka Behm

olli-pekka.behm@hameensanomat.fi