Uutiset

Kannu lähti Moskovaan

Moskovan Tornado juhli sunnuntai-iltana Rinkelinmäellä jääkiekon naisten seurajoukkueiden Euroopan mestaruutta. Se kukisti turnauksen päätösottelussa HPK:n maalein 5-1 (0-0, 2-1, 3-0). Tornado oli Hämeenlinnassa voittamaton.

Sveitsiläinen Zürich Lions saavutti EM-hopeaa. Lions voitti sunnuntaina saksalaisen Planeggin niukasti 3-2.

HPK voitti turnauksessa ensimmäisen ottelunsa (Planegg), mutta hävisi kaksi seuraavaa. Kolmas sija jäi käteen kotihallissa, eikä se ole varmasti läheskään niin paljon kuin joukkue odotti. Jossiteltavaa Kerholle ei kuitenkaan jäänyt. Se hävisi neljällä maalilla sekä turnauksen voittajalle että hopeajoukkueelle eli parempi sijoitus ei liipannut edes läheltä.

Sunnuntaina HPK rimpuili Tornadon pyörteissä tiukasti vastaan kaksi erää loistavasti torjuneen nuoren maalivahtinsa Kiira Laineen ansiosta. Laineella riitti töitä ottelussa peräti 52 torjunnan verran ja se on harvinainen lukema HPK-vahdille. SM-sarjan peleissä ei töitä ole samaan tahtiin ketään vastaan. Tornadon maalivahti Kim Martin pääsi 14 torjunnalla – maalivahtien tilastokin kertoo pelin kulusta.


Jäähyt ratkaisivat

Rangaistukset nousivat lopulta ratkaisevaan osaan. Brittituomari Joy Tottman vihelsi niitä HPK:lle paljon (8×2) – aiheesta ja aiheetta. Nätisti voi sanoa, ettei Palmer ollut oikein tehtävänsä tasalla.

Galina Skiba vei Tornadon 1-0-johtoon vähän sen jälkeen, kun HPK:n Salla Rantasen jäähy oli päättynyt. Sen maalin kerho pystyi kuitenkin kuittaamaan. Annina Rajahuhta viimeisteli ja Venla Hovi syötti tasoitusosuman.

Toisen erän lopulla HPK joutui kahden pelaajan alivoimalle. Vain kahdeksan sekuntia ennen erän loppua Jana Kapustova iski voittomaaliksi jääneen osuman. Kolmannen erän alussa Tornado iski kolmasti reilussa kolmessa minuutissa. Olga Permjakova ja Svetlana Tkachjova iskivät taas ylivoimalla ja Elin Holmlöv teki turnauksen viimeisen maalin tasakentin. Tornadon ylivoimapelin sielu oli vahva Danijela Rundqvist, joka ansaitsi peräti neljä syöttöpistettä.

-Kaksi erää pelasimme melko hyvin ja olimme pelissä mukana. Sitten Tornado rankaisi jäähyistämme. Mielestäni saimme niitä kyseenalaisesti. Ei olisi tuomarin tarvinnut Tornadoa auttaa, koska se on muutenkin niin kova joukkue, mietti HPK:n päävalmentaja Tuomo Nukari.

-Kiira (Laine) oli nyt ylivoimaisesti paras pelaajamme, vakuutti HPK:n toinen valmentaja Timo Nurmi Nukarin vieressä.

-Ja Sanna Lankosaari paras pelaajamme tässä turnauksessa, Nukari lisäsi.


Lankosaari tähdistöön

Lankosaari valittiin myös toiseksi laitahyökkääjäksi turnauksen tähdistöön. Parhaan maalivahdin palkinnon haki Zürichin suomalaisvahti Anna Vanhatalo. Tornadon Inna Djubanok oli paras puolustaja ja saman seuran Melissa Jaques paras hyökkääjä. Tähdistön täydensivät Tornadon kapteeni ja puolustaja Olga Permjakova ja Zürichin hyökkääjä Angela Taylor.


”Loppuun saakka taisteltiin”

HPK:n hyökkääjä Susanna Tapani myönsi pettymyksen, kun mestaruutta ei tullut.

-Taistelimme kuitenkin loppuun saakka. Vastustaja oli yksinkertaisesti meitä parempi, mutta pysyimme mukana tosi pitkään, Tapani arvioi.

Hän on kahden lajin taitaja. Edessä ovat pudotuspelit jääkiekossa HPK:n paidassa ja ringetessä Raision Nuorisokiekon puolesta.

-En tiedä vielä play off -ohjelmia. Ringetessä pelataan kuitenkin vain viikonloppuna, joten ainakin viikolla pelattaviin jääkiekkopeleihin tulen mukaan.

HPK aloittaa naisten SM-sarjan puolivälierät torstaina kotiottelulla JYPiä vastaan. Seuraavat ottelut ovat lauantaina Jyväskylässä ja sunnuntaina Hämeenlinnassa.

-Ringeten runkosarjassa olimme toinen ja kohtaamme välierissä Luvian. En tiedä, aloitetaanko välierät ensi viikonloppuna vai vasta seuraavana.

Tapani uskoi, että EM-turnauksesta on HPK:lle hyötyä tulevissa play off -kamppailuissa.

-Nämä olivat kovavauhtisia pelejä – peleissä oli sama tempo kuin maajoukkueen otteluissa. Jatketaan tästä ja lähdetään samalla vauhdilla pelaamaan heti puolivälieriä – niin hyvä tulee, Tapani vakuutti. (HäSa)

Päivän lehti

31.5.2020