Uutiset

Kansa kiinnostui johtajan pallista

Kun asia yleisöä niin kovasti kiinnostaa, se voisi äänestää mieleisensä toimitusjohtajan tekstiviestein.

Täällä tuhansien järvien ja kymmenientuhansien työttömien maassa lähes 40 prosenttia yrityksistä valittelee, että avoimia työpaikkoja on hankala täyttää. Halukkaita ja osaavia tekijöitä on turhaan etsitty esimerkiksi siivoojan, pääministerin, puhelinmyyjän ja Yleisradion toimitusjohtajan töihin.

Onneksi Yleisradion pomonhakijakaksikko nosti vihdoin ongelman pöydälle: Sopivia hakijoita ei ole, eikä paikka niille kiittämättömille edes kelpaisi.

Keskustapuolueesta pääministeriksi löytynyt Matti Vanhanen kursaili aluksi omaa taakkaansa. Aika ei ollut oikein sopiva maan johtamiseen, kun perheellekin olisi tarvittu aikaa.

Nyt työkursailuvuorossa on Jouni Backman (sd.), joka ei oikeastaan edes haluaisi Ylen toimitusjohtajaksi, vaan on ihan tyytyväinen nykyiseen työhönsä.

Pursuan empatiaa: on varmasti vaikeaa olla paras, mutta haluton vaativiin tehtäviin.

Jos yhtään lohduttaa, niin ei kai se toimitusjohtajan paikka niin kamala ole. Hyvin Olli-Pekka Heinonenkin (kok.) on viihtynyt Yleisradion tv-toimialan johtajana, vaikka hänetkin sinne kiskottiin suoraan palkitsevasta päivänpolitiikasta.

Huonoa Ylen toimitusjohtajan työssä on, että firman taloudellinen tilanne on heikko. Työntekijöitä pitänee pian irtisanoa, eikä palavereissa taida olla varaa nauttia edes räkäviinereitä.

Ylen toimitusjohtajan palkkakaan ei päätä huimaa. Veikkaan kyllä, että moni suomalainen hyppisi riemusta, jos saisi siitä edes neljäsosan.

Se etsintäryhmän toinen jäsen, hallintoneuvoston puheenjohtaja Markku Laukkanen (kesk.) ihmetteli keskiviikkona Aamu tv:ssä, että ihan tavallisen osakeyhtiön johtajan haku on herättänyt näin suurta kiinnostusta. Niinpä, eihän kansaa kiinnosta yleensä mikään, paitsi ehkä kaupallisten kanavien hömppäohjelmat.

Työministeriön tilastojen mukaan avoimista työpaikoista toistatuhatta jää ikuisiksi ajoiksi täyttämättä. Tämä työn kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuus puistattaa. Toivottavasti näin ei käy Yleisradion toimitusjohtajan paikalle.

Koska olen kiinnostunut ihan tavallisten osakeyhtiöiden asioista, tässä Ylen hallintoneuvostolle näpsäkkä yleisövinkki.

MTV3 kuvaa loka-marraskuussa Diiliä, jossa 16 työnhakijaa taistelee unelmatyöpaikasta Jari Sarasvuon yhtiössä. Jenkkiversiossa etsittiin työntekijöitä Donald Trumpin konserniin.

Miksei Ylen uutta toimitusjohtaja voisi etsiä Unelmien työpaikka -ohjelmalla?

Eiköhän Suomesta löydy työnhakijoiksi Backmanin lisäksi useita muitakin tv-lupamaksun maksaneita ylioppilaita.

Kun asia yleisöä kerran niin kovasti kiinnostaa, se voisi äänestää mieleisensä toimitusjohtajan tekstiviestein (60 senttiä kipale). Avoimuus ja demokratia kukkivat, ja raha virtaa köyhän Yleisradioyhtiön kassaan.

Mikä parasta, luvassa on lyömätöntä julkisen palvelun tosi-tv:tä ja taatusti mediaseksikäs toimitusjohtaja kaupan päälle.

Päivän lehti

26.5.2020