Kolumnit Uutiset

Kansallinen jarrupala: kursailu

On yksi suomalaiseen tapakulttuuriin kuuluva perinne, joka kohottaa verenpainettani aina: kursailu. 

Tehän tiedätte: vieraat kutsutaan kahvipöytään ja kaikki hymisevät kiitokset kutsusta, mutta kukaan ei tee elettäänkään liikahtaakseen. Monen kutsun jälkeen joku kehottaa jotakuta toista menemään ensin. Lopulta kaikki änkeytyvät pöytään yhtä aikaa.

Kursailusta on eri muotoja. 

Koulutustilaisuuden tauolla tarjottiin kahvia ja kolmenlaista suolaista piirakkaa. ”Mitä piirakkaa otat? Täällä on kana-, kala- ja kasvispiirakkaa”, kysyi tarjoilija. ”Ei ole väliä, anna mikä on helpoin”, osallistuja vastasi. ”Ihan yhtä helpolla nämä kaikki tulevat lautaselle”, hänelle kerrottiin – mutta osallistuja ei silti tehnyt valintaa, vaan toisti, että ihan kaikki käy. 

Kun lautaselle laskettiin kanapiirakka, hän ilahtui: ”Tämä on suosikkini!”

Puolityhjään junaan saapui matkustaja. 
 

Hän huomasi, että hänen paikallaan istui jo joku. ”Se taitaa olla minun paikkani”, hän sai sanottua, ja jatkoi: ”mutta minä olen menossa vain Tampereelle, minä voin istua vaikka tässä, kun tämä juna on näin tyhjä.” 

Pian junaan nousi toinen matkustaja, jonka paikka oli juuri sillä paikalla. Tästä olisi voinut käynnistyä dominoefekti, jossa ihmiset etsiytyvät lippuun merkitylle paikalleen – mutta ei, ensin saapunut toppuutteli omalla paikallaan istuvaa: ”Minä voin istua tähän toiselle paikalle kyllä.”

Harrastusporukalle tarjottiin täytekakkukahvit. Tarjoaja kutsui kahville, ja kohtuullisen ripeästi ihmiset pöydän äärelle menivätkin. 

Mutta voi kauhistus! Kakku oli leikkaamaton. Siinä sitten seisottiin ja tohistiin, että en minä voi tätä avata, kyllä tarjoajan pitää tulla se leikkaamaan, ei tästä nyt voi vain ottaa, ei minun tätä kuulu aloittaa.

Kursailu hidastaa asioita. Se tekee helposta asioista vaikeita ja vetää huomion epäolennaiseen. 

Mitä tapahtuisi, jos ihmiset menisivät reippaasti tarjoomusten äärelle, kertoisivat mitä haluaisivat ja ottaisivat sen, mikä heille on luvattu? No, ainakin elämä olisi sujuvampaa.

Mikä on kursailun vastakohta? En keksi kuin negaatioita: kursailemattomuus, ei-kursailu. 

Jos kielen rajat ovat maailman rajat, suomalaiset ovat syvällä kursailun suossa: me emme edes tiedä, mitä silloin tehdään, kun ei kursailla!

Kursailemattomuus ei tarkoita epäkohteliaisuutta, öykkärimäisyyttä tai ylimielisyyttä. 

Se ei tarkoita muiden yli kävelemistä tai piittaamattomuutta kanssaihmisistä. Kursailusta luopuminen on askel kohti tervettä itsetuntoa ja muiden arvostamista. 

Aikuinen ihminen osaa tehdä valintoja ja kertoa, mitä haluaa. Aikuinen ihminen osaa ottaa vastaan sen, mikä hänelle tarjotaan ja hänelle kuuluu, muttei vie toisten omaa.

Kuntavaaleissakin on mahdollisuus kertoa, mitä haluaa. Kutsu on käynyt äänestämään ja vaikuttamaan – kursailu ei tässäkään tapauksessa edistä asioita.

Kirjoittaja on sanataideohjaaja ja kriitikko
 

Päivän lehti

21.10.2020

Fingerpori

comic