Kolumnit Uutiset

Kansanedustajat karhunpyyntiin

Eduskunnan eräkerhon jäsenet vetelevät jo varastorasvoja kivääreistään ja valmistautuvat karhujahtiin Lieksassa. Kerhossa on jäseniä kaikista eduskuntaryhmistä sekä talon vakiväkeä, läpeensä ahvattuja eränkävijöitä .

Lieksaan lähtevät poliitikot osoittavat melkoista kansalaisrohkeutta. Ensinnäkään kaikista vellihousuista ei yksinkertaisesti ole karhujahtiin saati kaatajiksi, mutta kovimpaan koetukseen rohkeus joutuu siitä julkisesta ärhentelystä, mikä karhuretkestä on syntynyt.

Kaikenkarvaisten keskustelupalstojen nimettömyyden suojissa salatuhnujaan päästäjät raivoavat kansanedustajien brutaaleja harrastuksia. Jos tämän älyllisen intelligentsian elämä näin paranee, niin siitä vaan. Mikäli paha olo helpottaa, järkkyvä mieli eheytyy ja perheväkivalta unohtuu matalaotsaisesta nettikirjoittelusta, siihen pitää suorastaan kannustaa ja rohkaista.

Nimetön kirjoittelu on erinomaisen halpaa mielenterveystyötä, jolla ei tosin maailmaa paranneta eikä päätöksiä muuteta.

Lieksan jahdissa ei varmasti ole kysymys eliitin verihuuruisista orgioista, vaan suomalaisesta elämänmuodosta, johon kuuluu myös laillinen metsästys. Mistäpä Lieksan karhumaille eliittiä piisaisikaan, korpikaupunki on tunnettu lähinnä Reinoista ja Ainoista, aamutossuista.

Ne muutamat tuntemani karhunkaatajat ovat kaikkea muuta kuin eliittiä, pöyhkeistä herroista etäällä. He ovat tavallisia rehellisiä ja ahkeria kansan miehiä, jotka suhtautuvat suurella kunnioituksella ja erityisellä arvonannolla saaliiseensa. Karhua pyydetään, ei sitä oteta kuin kaupan hyllyltä.

Kunnioittava suhtautuminen on ikivanhaa, muinaissuomalaista perua. Onnistuneen jahdin jälkeen varhaiset esi-isämme pitivät karhunpeijaiset, joissa kunniapaikan sai saalis, metsän omena, mesikämmen.

Kansanedustajat edustavat koko kansaa ja heillä on omat tapansa varjella ja vahvistaa tätä suhdetta. Muutama käy metsästämässä, myös suurpetoja itse säätämiensä lakien mukaan.

Joiltakin käy Jätkän humppa Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla, vaikka laulunlahjoja ei mainittavasti olisikaan. Joka kesä joukko kansan valittuja notkuu oopperajuhlilla ja hengailee keveässä kesäkännissä jazzeilla sponsorinsa seurueessa.

Kesäteatterit, messut, maatalousnäyttelyt ja eukon kannot lukeutuvat niin ikään edustajien kesämenoihin, sillä jotkut vaalit ovat aina tulossa ja näkyä pitää.

Nämä retket tuskin yltävät uutiskynnyksen yli saati kirvoittavat keskustelupalstojen hengen paloa. Tilanne muuttuu heti, kun puhe kääntyy metsästysharrastukseen.

Kummallista, vaikka siinä on kysymys erityisen tarkkaan säädellystä uusiutuvien luonnonvarojen talteenotosta ja kestävästä käytöstä.

Viimeistä, edes toiseksi viimeistä karhua ei eduskunnan eräkerho Lieksassa kaada. Koko kesän lehdissä on ollut kuvia ja uutisia karhuista eri puolilta maata, reviirit sivuavat jo ruutukaavoja.

Mikä pitäjä se sellainen on, jossa ei nykyisin omaa karhua ole?