Uutiset

Kansanmurha oli ekoteko

Vihreän aatteen pääideologi Pentti Linkola laittaa uusimmassa Tieteessä tapahtuu -lehdessä kansanmurhia järjestykseen niiden ekotehokkuuden perusteella.

Natsien suorittaman juutalaisten kansanmurhan Linkola nostaa ekoteoksi ylitse muiden. Hänen aivoituksissaan kansallissosialismi vapautti maapallon kymmenien miljoonien ylensyövien eurooppalaisten kuormituksesta, niistä kuuden miljoonan ihanteellisen kivuttomalla, ympäristöä haittaamattomalla tavalla.

-Pääosa juutalaisista tajusi vain muutaman minuutin ajan kuolevansa, kun tehokkaaksi kehitetty kaasu laskettiin halliin. Ekotaseen kannalta ihanteellista oli vielä ruumiiden hyötykäyttö, hiuksia myöten, Linkola ihastelee. Lähteekseen hän mainitsee muun muassa Auschwitzin komendantin Rudolf Hössin.

Stalinin vainoissa kuoli ainakin 20 miljoonaa ihmistä. Tuhottavat haettiin kotoaan öisin leipäautoilla.

-Mikä valtava polttoaineen ja kaluston haaskaus ja päästöjen määrä. Teloitukset tapahtuivat hajallaan ja epäkäytännöllisesti, Linkola kauhistelee.

Britannian ja Yhdysvaltain ilmavoimat moukaroivat Saksan kaupunkien terroripommituksissa kuoliaaksi kaksi ja puoli miljoonaa ihmistä.

Kaasukammioihin verrattuna tämä oli Linkolan mukaan silmitöntä materian ja energian tuhlausta, ilmakehän ja maaperän vaurioittamista ja aiheutti moninkertaisesti enemmän inhimillistä kärsimystä.

Mikään ei tunnu riittävän Linkolalle. Vuoden 2004 Intian valtameren tsunameista ei ollut iloa, koska liian vähän ihmisiä kuoli. Aids oli lupaava tappaja, jonka teho kuitenkin lässähti. Kun muu ei auta ihmisten joukkotuhoon, vesijohtovesi pitää myrkyttää. New Yorkiin iskeneet terroristit ovat hänen sankareitaan.

Linkolan fasistisia harhoja on selitetty kauniisti sillä, että hän ei muka tarkoittaisi sitä, mitä sanoo. Tässä katsannossa Linkola käyttää kovia sanoja vain saadakseen ihmiset havahtumaan elonkehän suojelemiseen.

Jokelan joukkosurman jälkeen suomalainen media oli kyvytön käsittelemään internetissä levinneitä väitteitä, joiden mukaan kouluampuja olisi ollut Linkolan uskollinen oppilas.

Jugoslavialainen Milovan Djilas loi 1950-luvulla käsitteen uudesta luokasta analysoidessaan kommunismin eliittiä. Linkola edustaa jo vihreän ideologian uutta luokkaa. Hänelle sanat kansa ja roskaväki ovat synonyymejä.

Syväekologiassaan Linkola on ihmisvihaaja. Hän ja Höss ovat hengenheimolaisia.

Norjan joukkosurman jälkeen suomalainen keskustelu on jälleen kerran karannut käsistä. Linkola saa vapaasti levittää sanomaansa, mutta maahanmuuttokriitikkona tunnettu eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) on joutunut poliittisen noitavainon kohteeksi.

Nykyisessä hysteerisessä ilmapiirissä on mahdotonta käydä avointa maahanmuuttokriittistä keskustelua, kun kaikenlainen argumentaatio leimataan vihapuheeksi.