Uutiset

Kansantanssin taitajat Hämeenlinnaan

Karjalaisen Nuorisoliiton valtakunnalliset kevätpäivät keräävät nelisensataa kansantanssin ja kansanperinteen harrastajaa Hämeenlinnaan 21.-22. huhtikuuta.

Yleisölle avoimeen ohjelmaan sisältyy mm. kansantanssiluokitus, jossa esiintyy yli 20 ryhmää 3-vuotiaista aikuisiin. Katselmus alkaa lyseon yläasteen salissa lauantaina kello 12.

Lauantaina kello 13-19 on lyseolla esillä myös kädentaitonäyttely.

Kevätpäivien pääjuhlassa sunnuntaina 22. huhtikuuta esiintyvät kansantanssiluokituksen parhaimmisto sekä hämeenlinnalainen kansanmusiikkiyhtye Veikuna. Juhla alkaa lyseolla sunnuntaina kello 13.

Karjalainen nuorisoliitto toimii karjalaisen kulttuurin edistämiseksi ja ylläpitämiseksi. Toimintamuotoja ovat mm. kansantanssi, kansanmusiikki sekä teatteri. Jäsenistöä on noin 3 500, joista valtaosa on 4-16-vuotiaita lapsia ja nuoria. (HäSa)

Päivän lehti

26.5.2020