Uutiset

Kansanvalta koetuksella

Vaaleissa ehdokkaana olevat joutuvat maksamaan entistä suuremman osan kuluistaan itse, kun niin sanotun ulkopuolisen tuen osuus on vähentynyt. Näin todistaa valtiotieteen tohtori Tomi Venhon vaalirahoitusta koskeva tutkimus.

Viime vuoden eduskuntavaaleissa valituksi tulleen vaalikulut olivat keskimäärin noin 35 000 euroa. Summa ei ole koko totuus, sillä laskuissa ei ole mukana kaikkia kuluja, ei myöskään mitään hintaa ehdokkaan kampanjaansa käyttämälle ajalle.

Lasku antaa kuitenkin oikean kuvan kansanedustajuuden hinnasta.

35 000 euron vaalikuluista ehdokas maksoi itse keskimäärin 38 prosenttia eli yli 13 000 euroa. Yksityisten yritysten kutistuva osuus oli 18 prosenttia. Laskun loppuosan kattaa yksityishenkilöiden ja puolueen tuki.

Kaikki nämä laskelmat koskevat kansanedustajia, vaalien voittajia, jotka ovat sijoittaneet äänten keräämiseksi myös omaa rahaa ja pääsevät sitä keräämään takaisin eduskunnan palkollisina.

Vähällä huomiolle jäävät ne eduskuntavaalien ehdokkaat, jotka jäävät paikatta, toisin sanoen lukeutuvat vaalien häviäjiin. Keskimäärin eduskuntavaalien vaalikampanjan hinta oli viime vuonna 11 000 euroa.

Näköpiirissä olevan mukaan on laskettavissa, että yksityisten yritysten ja eri yhteisöjen – kuten ay-liikkeen – into jakaa vaalirahaa on edelleen vähenemässä. Vastaavasti oman rahoituksen osuus on kasvussa.

Eduskuntavaalien hinta ehdokkaille on tuskin laskussa, vaikka esimerkiksi netti tarjoaa mahdollisuuksia myös hyvin halvalle kampanjoinnille.

Puolueiden ja ehdokkaiden rahoittamista karsastetaan vaalirahasotkujen takia. Lyhyesti ilmaistuna poliitikot ovat saaneet, mitä ovat välinpitämättömällä suhtautumisellaan rahoituksen avoimuuteen tilanneet.

Kaikesta huolimatta tilanne on jo nyt nurinkurinen, jos keskustelua vähänkin syvennetään ja asiaa pohditaan demokratian näkökulmasta.

Eduskuntavaaleissa ehdokkaaksi lähtevä hakee äänestäjiltä neljäksi vuodeksi valtakirjaa yhteisten asioiden hoitamiseksi. Juuri tästä on perimmiltään edelleen kysymys edustuksellisessa kansanvallassa, vaikka politiikasta puhutaan kuin pelkästä pelistä.

Missä mielessä on perusteltua, ja oikeudenmukaista, että ehdokas polttaa omaa rahaa valtakirjan saadakseen ja vielä maksaa tappion itse, jos ei tule valituksi?

Ongelmaa ei voi kuitata vain toteamalla ”mitä tuosta, kun ehdokkaita riittää”.

Tutut nimet julkkiksista lähtien ovat vaaleissa etulyöntiasemassa, vastaavasti nimettömien ja silti ehkä taitavien ehdokkaiden tie politiikkaan uhkaa tulla entistä kivisemmäksi.

Kaikilla politiikasta kiinnostuneilla ei edes ole omaa rahaa ehdokkuuden rahoittamiseksi, osa löytää rahoilleen parempia kohteita.

Suomessa myös – kas kummaa – kummastellaan, miksi samat pienen piirin nimet ovat esillä kaikkialla vuodesta toiseen!