Julkaistu: 02.01.2017 14:34
-
Päivitetty: 02.01.2017 14:41

Katumajärvestä löytyi vainaja

Poliisi ja pelastuslaitos saivat sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen Hämeenlinnan Katumajärvestä löytyneestä vainajasta.

Kyseessä on Hämeen poliisin mukaan 60–70 -vuotias mies, joka oli ollut vedessä jo jonkin aikaa. Pelastuslaitoksen henkilöstö irrotti jäissä olleen vainajan.

Poliisi tutkii kuolinsyytä ja selvittää miehen henkilöllisyyttä. Tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta. HÄSA

Yleisö täytti tienpenkan Jyväskylän Suurajojen Luopioisten takamaaston pikiksellä. Vauhdissa Jorma Lusenius.

Äskettäin esitettiin lehdessä varsin kohtuullinen toivomus säännöllisen linja-autoliikenteen ulottamisesta aina Aulangon tornille saakka.Meihin on nyt otettu yhteyttä paikallisten liikennöitsijöiden taholta ja todettu, että vuonna 1965 on tuollaisen linjan avaamiseksi anottu lupaakin, mutta kaupungi

Kivihiisi Markus Tanninen veisti keskiaikamarkkinoilla vuolukivestä jumalpatsasta. Hänen tavoitteenaan on veistää ainakin kymmenen viikinkikulttuuriin kuulunutta jumalaa. Kuva: Riku Hasari

Rautionajan takomon kenttäahjon hiillos hehkuu punaisena sepän kuumentaessa rautaa ja polkiessa ahjoon lisää ilmaa.Sitten hänen vasaransa jatkaa esineen takomista ihmisten kokoontuessa älypuhelimet ojossa kuvaamaan tapahtumaa.