Julkaistu: 13.03.2017 16:16
-
Päivitetty: 14.03.2017 06:32

Poliisi ampui toista poliisia vahingossa Miekkalinnassa

Hämeenlinnan poliisiasemalla tapahtui sunnuntaina puolenyön jälkeen vahinkolaukaus, jonka seurauksena poliisi loukkaantui. Tilanteessa poliisin ase laukesi ja luoti osui toiseen poliisiin. Loukkaantuneen poliisi vammat ovat vaatineet hoitoa, mutta eivät ole hengenvaarallisia.

Asiassa on käynnistetty esitutkinta tapahtumien selvittämiseksi. Tutkinnanjohtajana toimii kihlakunnansyyttäjä, ja tutkiva yksikkö on Länsi-Uudenmaan poliisilaitos. HÄSA

 

Vuonna 1912 rakennettu puutalo on toiminut myös kansakouluna. Kuva: Pekka Rautiainen

Tampereentien ja Brahenkadun kulmassa sijaitseva suojeltu puutalo saa uuden elämän.Talon osakkeet avovaimonsa kanssa ostanut Panu Soini kertoo, että vanhasta toimistorakennuksesta tulee asuintalo. – Ostimme sen, koska haaveenamme on pitkään ollut ostaa tällainen pelastettava talo.

Työpaikkojen sosiaalisen median ohjeet rajaavat harvoin tarkasti sitä, mitä työntekijän sopii yksityisille sometileilleen päivittää.Työoikeuden professori Seppo Koskinen Turun yliopistosta pitää työpaikkojen someohjeita enemmänkin ajattelutapaa ohjeistavina.- Olen aiemmin käynyt laajamittaisesti läp

Hämeenlinnan uusi suurlukio eli Tavastian lukio aloittaa toimintansa hallinnollisesti jo syyskuun alussa. Koulutuskuntayhtymä Tavastian yhtymähallitus päätti asiasta kokouksessaan tiistaina.Yhtymähallitukselle esitettiin, että uusi lukio perustettaisiin ensi kesänä eli 4.6.2018.