Julkaistu: 18.05.2017 16:11
-
Päivitetty: 18.05.2017 18:46

Selkäsuonkadusta tulee Suomen kasarmin katu

  • Selkäsuonkatu painuu historiaan Hämeenlinnassa, sillä kadun nimi on päätetty muuttaa Suomen kasarmin kaduksi. Kuva: Google Maps
    Selkäsuonkatu painuu historiaan Hämeenlinnassa, sillä kadun nimi on päätetty muuttaa Suomen kasarmin kaduksi. Kuva: Google Maps

Selkäsuonkatu painuu historiaan Hämeenlinnassa, sillä kadun nimi on päätetty muuttaa Suomen kasarmin kaduksi. Yhdyskuntalautakunta päätti asiasta tällä viikolla.

Aloitteen nimenmuutoksesta teki kiinteistökehittäjä Petri Yrjö-Koskinen, joka osti entisen kasarmialueen valtiolta vuonna 2015. Sittemmin hän on myynyt alueelta tontteja eteenpäin.

Suomen kasarmin alueelle on rakennettu sen jälkeen neljä kerrostaloa, joista ainakin yhdessä jo asutaan. Alueella on myös paljon muuta toimintaa.

Nykyinen Selkäsuonkatu lähtee Eureninkadulta ja kulkee lännen suuntaan vanhan kasarmialueen läpi Vuorikadulle ja siitä eteenpäin vielä Louhimokadulle saakka.

Samalla lautakunta päätti, että korttelin nimeksi tulee Suomen kasarmi. HäSa

 

 

Napialan wanhan koulun pöytä notkui sunnuntaina erilaisia historiallisia koulumurkinoita. Heli Lindblom (vas.) ja Päivi Hakoma tarjoilivat ruokailijoille muun muassa perinteistä makaronivelliä ja tillilihaa. Kuva: Tomi Vesaharju

Napialan wanhassa koulussa Tervakoskella avattiin sunnuntaiksi pop up -ravintola, jossa tarjoiltiin suomalaisen kouluhistorian inhokkiruokia.Noin 20 vuotta museona toiminut entinen kansakoulu halusi juhlistaa tempauksella Suomessa 70 vuotta lakisääteisesti tarjoiltua ilmaista kouluruokaa.– Se oli to

Terveydenhoitaja Tiina Muurisen vastaanottotilat löytyvät nykyään Voutilakeskuksen yhteyteen avatusta neuvolasta. Muurisen lisäksi Voutilakeskuksessa työskentelee myös toinen neuvolaterveydenhoitaja. Kuva: Esko Tuovinen

Kaupungissa on aloittanut kaikessa hiljaisuudessa kaksi uutta neuvolaa.Kyse on kaupungin läntisellä alueella elokuun alussa aloittaneista Nummikeskuksen ja Voutilakeskuksen neuvoloista.Työntekijät ovat läntisen alueen neuvola-asiakkaille vanhoja tuttuja sillä kaikki neljä työntekijää ovat työskennel

Keskiaikafestivaalin tarkka kävijämäärä ei ole vielä selvillä, mutta tapahtuman järjestäjä on tyytyväinen tulokseen. Kuva: Pekka Rautiainen

Viisipäiväinen Hämeen keskiaikafestivaali, joka toi Hämeenlinnaan vierailijoita ja esiintyjiä ympäri maailman, tuli päätökseen sunnuntai-iltapäivällä. Millainen fiilis festarista jäi, keskiaikafestivaalia järjestävän yhtiön puheenjohtaja Katleena Kortesuo?– Olemme tosi tyytyväisiä.

Temppelissä kuvataan buddhalaisuuden tärkeät opettajat Buddha (vas.) ja Padmasambhava.

Ensitapaaminen jännittää. Onko tässä nyt sellainen guru, josta kirjoissa ja elokuvissa aina kuulee? Viisas ja kunnioitusta herättävä, mutta samalla arvonsa tunteva?– Hello, hello! Tulku Dakpa Rinpoche tervehtii tullessaan talosta pihaan ja tarttuu lämpimästi käteeni.