Julkaistu: 06.09.2017 17:58
-
Päivitetty: 15.09.2017 11:45

Pohjantähdessä kuohuu: Asiakkaat jättäneet vaatimuksen hallituksen erottamisesta

  • Pohjantähden asiakkaat torjuivat yhtiön myynnin ylimääräisessä yhtiökokouksessa vuonna 2010. Kokouksen eturivissä istunut hallitus ja johto vaihdettiin. Kuva: Juhani Salo
    Pohjantähden asiakkaat torjuivat yhtiön myynnin ylimääräisessä yhtiökokouksessa vuonna 2010. Kokouksen eturivissä istunut hallitus ja johto vaihdettiin. Kuva: Juhani Salo

Vakuutusyhtiö Pohjantähden linjauksista kiistellään jälleen yhtiön sisällä. Osa yhtiön omistajista eli vakuutuksenottajista vaatii ylimääräistä yhtiökokousta ja nykyisen hallituksen erottamista.

Tyytymättömyyttä on herättänyt vakuutusyhtiön uusi strategia ja palvelujen keskittäminen pääkonttoriin. Pohjantähti, joka on jatkuvasti kasvanut ja lisännyt toimipaikkojensa lukumäärää, päätti keväällä lakkauttaa toimipaikkansa yhdeksältä paikkakunnalta.

 

Vaatimus ylimääräisen yhtiökokouksen järjestämisestä jätettiin Pohjantähden hallitukselle viime perjantaina. Sen ovat allekirjoittaneet asiakkaat, joilla on tiettävästi yhtiökokouksessa lähes 11 miljoonaa ääntä.

Vaatimuksessa ei perustella yhtiökokouksen koolle kutsumista ja hallituksen vaihtamista. Hämeen Sanomien tietojen mukaan taustalla on kuitenkin tyytymättömyys yhtiön strategiseen linjaan. Kun tulosta pyritään parantamaan kasvun kustannuksella, pelätään myös yhtiön itsenäisyyden puolesta.

– En usko, että strategiasta on erilaisia näkemyksiä. Yhtiö on vakavaraisempi kuin koskaan, Pohjantähden hallituksen puheenjohtaja Kari Välimäki sanoo.

Välimäki muistuttaa, että Pohjantähti on tehnyt hyvää tulosta ja kasvattanut maksutuloaan. Samaan aikaan Suomen vahinkovakuutusyhtiöiden yhteenlaskettu maksutulo on jopa laskenut. Hän ilmoittaa, ettei ole huolissaan vaatimuksista vaihtaa yhtiön hallitus.

– Jos tulokset ovat tällaisia, en ole huolissani.

 

Hallituksen on kutsuttava ylimääräinen yhtiökokous koolle, jos kymmenesosa yhtiön omistajista sitä vaatii. Keskinäisen vakuutusyhtiön omistajia ovat vakuutuksenottajat ja takuupääoman omistajat. Takuupääoman omistajilla on yhtiökokouksen äänimäärään suhteutettu rajoitettu äänivalta.

Välimäki ei ota kantaa, onko vaatimuksella tarpeeksi omistajien allekirjoituksia.

– Katsotaan, täyttääkö vaatimus ylimääräisestä yhtiökokouksesta ehdot. Jos lain edellytykset täyttyvät, hallituksen on kutsuttava kokous koolle kahden viikon sisällä, hän sanoo.

Pohjantähdellä on lähivuosilta perinteitä ylimääräisestä yhtiökokouksesta ja istuvan johdon vaihtamisesta. Pohjantähden hallitus teki vuonna 2010 esityksen yhtiön liiketoiminnan myymisestä OP-ryhmälle. Asiakkaat nousivat vastustamaan esitystä ja kaatoivat sen yhtiökokouksessa ylivoimaisella äänten enemmistöllä. Yhtiön hallitus erosi ja uusi hallitus erotti toimitusjohtajan.

 

Pohjantähti keskittää asiakaspalveluaan pääkonttoriin vahvistamalla sen puhelinpalvelua ja rakentamalla uusia digitaalisia yhteyksiä. Välimäen mielestä uusia toimintatapoja on mietittävä.

Pohjantähden henkilöstö protestoi toimipaikkojen lakkautuksia ja henkilöstön irtisanomista näkyvästi. Toukokuussa se vietti työpäivää, jolloin kaikki työntekijät pukeutuivat mustiin.

Välimäki arvostelee yhtiön henkilöstön ja pääluottamusmiesten reagointia muutoksiin.

– Yhtiön sisällä muutokset on koettu erittäin ikävästi. Niihin on reagoitu oudolla tavalla. häsa

Yhdistys

Pohjantähden henkilöstöyhdistys ei ole ottanut eikä voikaan ottaa kantaa omistajan asioihin, yhdistyksen puheenjohtaja sanoo.

Rantalan mukaan yhtiön henkilöstöä on asiassa vain toiminut välittäjänä asiakkaiden ja yhtiön välillä. Se on tehty asiakkaiden pyynnöstä. Yhtiössä halutaan nyt kuitenkin "ampua viestintuoja".

Yhdistyksen säännötkin kieltävät kannanotot omistajaohjaukseen.

Rantala on puhe- ja läsnäolo-oikeudella henkilöstön edustaja Pohjantähden hallituksessa.

Hallituksen puheenjohtaja Kari Välimäki on Merimieseläkekassan toimitusjohtaja. Hallituksen muina jäseninä ovat Mariina Hallikainen, Seija Mahlamäki-Kultanen, Luis Alvarez, Kai Kauppinen ja Markku Moilanen.

Kommentit

Pohjantähden edellinen pelastus oli suoritus vailla vertaa. Yhtiön linjaus silloin oli se, että säilytetään oma tyyli ja palvelutaso. Tätä asiakasomistajat silloin juuri halusivatkin. Ja itsekin asiakasomistajana voin sanoa, että haluaa edelleen. Nyt kuitenkin kylällä hämmästellään, mitä yhtiössä tapahtuu? Yhtiötä ollaan taas viemässä väärään suuntaan, keskittämällä palveluja pääkonttorille, kuten isommissa yhtiöissä. Nyt en saanut enää palvelua omalta tutulta yhteyshenkilöltäni, vaan minut ohjattiin kasvottonaan puhelinpalveluun. Toimitusjohtajaa ei tunneta koko Hämeenlinnassa, Pohjantähti on näin siltäkin osin menettänyt kasvonsa. Hyvä, että asia tässä aukeni. Lähden ehdottomasti yhtiökokoukseen äänestämään muutoksen puolesta. Ihmettelen myös, että hallituksen pj. pitää henkilöstön reagointia outona. Jos johto ei pysty hanskaamaan tehtäviään ja viemään uudistuksiaan läpi, on varsin erikoista että hallituksen puheenjohtaja kääntää syyn henkilöstöön. Oliskohan syytä katsoa, mitä johdossa oikein tapahtuu. Ei jääkiekossakaan joukkuetta vaihdeta, jos valmennusmetodit tökkii. Yhtiöstä ulospäin tämä on heijastunut siten, että jotain tarttis tehdä.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja on ilmeisesti sitä mieltä, että asiakkaat ja henkilöstö ovat väärässä. Mutta johto ja hallitus tietty oikeassa. Niinhän sitä moni yhtiö on ajettu ahdinkoon. Kyllä markkinoilla on aina tilaa yhtiölle, joka ajattelee asiakkaidensa parasta. Siksi keskinäinen yhtiö on perustettu.
Hämeenlinnan kaupungin tarjoamista vaalimainostelineistä puuttui ainakin vielä torstaina kahden ehdokkaan mainokset. Aukko oli niin Paavo Väyrysen kuin Nils Torvaldsinkin kohdalla. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

Hämeenlinnan seudun vaalimainostelineissä on kaksi ammottavaa aukkoa. Presidentinvaaliehdokkaiden rivistöstä puuttuvat kansalaisliikkeen ehdokkaan Paavo Väyrysen ja RKP:n Nils Torvaldsin mainokset.Väyrysen valtakunnallisena kampanjapäällikkönä toimii hämeenlinnalainen Seppo Hauta-aho.

Valtionosuuksien uudelleenmyllääminen vaikuttaa museoihin, teattereihin ja konserttitaloihin. Kuvassa Hämeenlinnan taidemuseo. Kuva: Pekka Rautiainen

Kun kulttuurin valtionosuuksia jaetaan uusiksi, yksi asia pistää silmään: jaettavan rahan määrä ei muutu.Kulttuurin valtionosuustyöryhmä jätti keskiviikkona opetusministeriölle esityksen, jossa järjestelmää myllätään uusiksi.

Kokeilussa Finnairin matkustajat etälähtöselvittivät matkalaukkunsa jo Hämeenlinnan Sokos Hotel Vaakunan lähtöselvitysautomaatissa. Kuva: Pekka Rautiainen, arkisto

Hämeenlinnassa viime lokakuussa kokeiltu matkatavaroiden etälähtöselvitys on valittu Suomen kasvukäytävä -verkoston vuoden 2017 Kasvukäytäväteoksi.Kokeilussa Finnairin matkustajat etälähtöselvittivät matkalaukkunsa jo Hämeenlinnan Sokos Hotel Vaakunan lähtöselvitysautomaatissa.

Maakaasuhybridiauto paloi poroksi valtatie 3:lla eli moottoritiellä myöhään keskiviikkoiltana. Kuva: Antti Ahonen

Hämeenlinnalaisen kaupunginvaltuutetun Antti Ahosen (kok.) auto paloi poroksi myöhään keskiviikkoiltana kolmostiellä.Kotimatkalla Hämeenlinnan Mieskuoron harjoituksista olleen Ahosen Volkswagen Caddy syttyi arvion mukaan sähkövian vuoksi.  Ahosen auto syttyi palamaan ajon aikana, nopeasti ja yllättä

Keskiviikkona sattui metsätyömaalla harvinainen työtapaturma, jossa loukkaantui vakavasti kaksi metsätyömiestä toistensa raivaussahoista.Onnettomuus tapahtui keskiviikkona iltapäivällä Hämeenlinnan lähistölläPoliisitiedotteen mukaan työmaalla oli töissä useita metsätyömiehiä raivaussahoineen.

Jään pintaan syntynyt reikä aiheutti etsinnät torstaina Hämeenlinnassa, Viipurintien sillan tuntumassa. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

Jäälle heitetty lumipaakku aiheutti torstaina aamupäivällä aiheettoman vesipelastustehtävän Hämeenlinnan keskustan tuntumassa Vanajavedellä.Ohikulkija oli huomannut Viipurintien sillalta jäässä reiän ja ilmoitti havainnostaan Kanta-Hämeen pelastuslaitokselle.