Julkaistu: 12.10.2017 11:18
-
Päivitetty: 12.10.2017 11:25

Vesterinen Yhtyeineen melankolisina Suistolla

Sellaisten hittien kuin Kukaan ei koskaan sekä Mitä tapahtui Hokkasen Timolle takana seisova Vesterinen Yhtyeineen on perjantaina 13.10. keikalla Hämeenlinnassa Suisto-klubilla.

Yhtye julkaisi syyskuun lopulla uuden kokoelman Paviaani ja aloitti laajan, 18 keikan kiertueen Helsingistä.

Paviaani muodostaa läpileikkauksen yhtyeen uralta, ja se on samalla suosikkilevy, jonka biisit yhtyeen fanit äänestivät Facebookissa.

Levy sisältää myös kolme uutta biisiä, joista ensimmäinen single on nimeltään Disko. Rujonkaunis ja melankolinen kappale kertoo tyhjyyden tunteesta ja suruun päättyvästä rakkaudesta ja jatkaa sitä kaunista ja melankolista suomalaista kertojaperinnettä, jolla yhtye aloitti levytysuransa vuonna 2009.

Laulaja Tero Vesterisen isoisä oli kuuluisa harmonikansoittaja Vili Vesterinen.

Yhtyeen jäsenistöön kuuluu neljä musiikipedagogia, kolme diplomi-insinööriä (yksi tekniikan mies, ei bändiläinen) ja yksi biologian tohtori, joka on Suomen johtavia linturengastajia. Keikkatrumpetisti on lentokapteeni.

Ravikadulla vuoden 2016 joulukuussa tapahtunut asuntopalo sai alkunsa tahallaan sytytetystä patjasta. Sytyttäjä ja asunnon asukas loukkaantuivat palossa. Kuva: Markku Tanni

Kerrostaloasunnossa Hämeenlinnan Pullerilla tulipalon vuoden 2016 joulukuussa sytyttäneen miehen tuomio ei muuttunut hovioikeuden käsittelyssä.Sytyttäjän tekemän valituksen mukaan käräjäoikeuden antama puolentoista vuoden ehdollinen vankeustuomio tuhotyöstä oli liian ankara vahinkojen suuruuteen näh

Tactiscan-huumeskannerin luvataan tunnistavan huumausaineet infrapunavalon avulla. Kuva: Spectral Engines

Suomalainen Spectral Engines oy sanoo kehittäneensä kannettavan huumeskannerin, joka pystyisi korvaamaan nykyisin viranomaisten käytössä ympäri maailmaa olevat testausmenetelmät.Tactiscan-huumeskanneri vastaanottaa ja analysoi huumeiksi epäillyt aineet infrapunavalolla.

Lauri Marjamäen kausi Leijonissa on jäänyt sekavaksi. Kuva: Bjoern Larsson Rosvall

”Vähän pitäisi tehdä enemmän. Tällä ei voita.”Urheilufilosofi Jyri Puhakainen sanoo, että urheilijan kokemus urheilusta ei ole käsitteellinen eikä sanallinen, se on kehollinen.

Tutkija Samuel Fabrin tutkailee ruotsalaista Hagelin C-36 -salauslaitetta (1936), jota käytettiin Suomessa esikunnissa jo ennen talvisotaa. Salattava kirjain valittiin laitteen kyljessä olevasta kirjainkiekosta. Kahvasta vääntämällä kone salasi kirjaimen ja painoi sen paperille. Kuva: Toni Rasinkangas

Ilman viestintää sodankäynti ontuisi pahasti. Uhkana kuitenkin on, että viesti siepattaisiin eli se päätyisi vääriin käsiin.Perusperiaatteena on salata viesti siten, että ulkopuolinen ei sitä pystyisi ymmärtämään.