Julkaistu: 21.10.2017 20:30
-
Päivitetty: 23.10.2017 09:02

Boikottilistaa pitävät aktivistit leimaavat palkattoman työn orjatyöksi - Hämeenlinnan kaupunki mukana listalla

Sosiaalisessa mediassa operoiva Orjafirmat-sivusto on listannut yli 150 suomalaista yritystä ja muuta työntekijää hakevaa toimijaa julkiselle boikottilistalleen.

Pian pari vuotta toimineen sivuston toimintaperiaate on yksinkertainen: sivuston ylläpitäjät julkaisevat löytämiään tai sivuston seuraajien lähettämiä palkattomien toimien työpaikkailmoituksia, ja lisäävät työnantajat boikottilistalleen.

Kaikki listalle joutuneet työnantajat hakevat työntekijää työkokeiluun, harjoittelujaksolle tai muuhun palkattomaan työhön.

Ylläpitäjät perustelevat boikottilistaansa kansainvälisen työjärjestön ILO:n määritelmällä orjuudesta.

Määritelmän mukaan orjatyötä on esimerkiksi työ, josta ei voi kieltäytyä tai josta ei saa riittävää toimeentuloa, ja työtä, josta kieltäytymisestä seuraa rangaistus.

 

Hämeen Sanomien haastattelema Orjafirmat-sivuston ylläpitäjä sanoo, että karenssin uhalla määrätyt työkokeilujaksot ja palkattomat työharjoittelut täyttävät orjatyön määritelmän.

– Ihmisten pakottaminen palkattomaan työhön tai tekemään työtä työttömyyskorvauksella on täysin sikamaista kehitystä, jossa valtio subventoi yrityksille ilmaista työvoimaa. Työstä kuulu aina maksaa palkkaa.

Sivustoa ylläpitävät aktivistit pitävät myös opiskelijoiden palkattomia työharjoittelijoita vääryytenä.

– Harjoittelijalle voi ihan perustellusti maksaa hieman matalampaa palkkaa kuin pätevälle työsuhteessa olevalle.

 

Ylläpitäjä suostui haastatteluun ainoastaan nimettömänä, koska epäilee omien työllistymismahdollisuuksiensa muuten kärsivän.

– Työpaikat voisivat paljastuessani olla melkoisen tiukassa. Jotkut paljastamistamme firmoista työllistävät Suomessa tuhansia ihmisiä, tällä hetkellä itse työttömänä oleva ylläpitäjä sanoo.

Sivusto on listannut tähän mennessä yli 150 yritystä, joiden joukossa on suuryrityksiä kuten Fazer, mutta myös pieniä yhden hengen yrityksiä ja voittoa tavoittelemattomia yhdistyksiä.

Tavoitteena on saada yritykset muuttamaan toimintatapojaan.

– Julkinen paine on paras ase. Yrityksille on uskoaksemme tärkeämpää säilyttää maineensa kuin 'palkata' ihmisiä työhön, josta ei saa korvausta ja joka ei kerrytä eläkettä tai lomarahoja.

 

Orjafirmat-sivustolla on jo noin 20 000 seuraajaa. Ylläpitäjä sanoo sivuston saamien ilmoitusten määrän kasvaneen niin paljon, ettei boikottilistaa pysty enää pitämään yllä nykyisellä joukolla.

– Meidän ylläpitäjienkin aika on rajallista, emmekä oikeastaan halua sitä vastuuta mikä boikottilistan pitämiseen kuuluu. Toivomme, että järjestelmän saisi joukkoistettua niin, että sivuston seuraajat voisivat itse arvioida ja julkaista yrityksiä listalle.

Ylläpitäjä myöntää, että puhtaasti ilmoituksien arviointiin perustuvan boikottilistan julkaisu ei ole virheetöntä.

– Olemme ilmoitusten määrän kasvaessa hieman kiristäneet kriteeriä millaisen työnhaun vuoksi listalle voi päätyä. Tähtäimessämme ovat pääasiassa suuremmat, voittoa tuottavat yritykset, joilla olisi aivan hyvin varaa maksaa työstä.

Ylläpitäjä kertoo, että jotkut yritykset ovat taipuneet muuttamaan toimintaansa boikottilistalle joutumisen jälkeen.

– Tällöin olemme poistaneet yrityksen listalta.

Boikottilistalla on joitakin te-toimistojen välittämiä kyseenalaisia työnhakuilmoituksia, joissa palkattomaan työkokeiluun osallistuvalta henkilöltä vaaditaan erikoistunutta ammattitaitoa, joustavia aikatauluja ja mahdollisuutta matkustaa.

– Osa listaamistamme ilmoituksista on sellaisia, että työnantaja on räätälöinyt ne selvästi yhteistyössä te-toimiston kanssa, ja henkilön on suostuttava palkattomaan työhön karenssin uhalla. HÄSA

Hämeenlinnan kaupungille työkokeilut ovat osa yhteiskuntavastuuta

Hämeenlinnan kaupunki on yksi harvoista kaupungeista, joka on joutunut Orjatyöfirmat-sivuston boikottilistalle.
Sivustolla Hämeenlinnasta on nostettu esiin muun muassa jatkuva haku Lammilla sijaitsevaan Naskalin palvelutaloon. Kaupungilla on jatkuvasti avoinna myös muita työkokeilun ja kuntouttavan työtoiminnan paikkoja muun muassa päiväkodeissa, kouluissa ja palvelutaloissa.
Hämeenlinnan kaupungin strategiapäällikkö Sirpa Ylikerälä kieltäytyy käyttämästä orjatyökäsitettä. 
-Emme halua olla siinä keskustelussa mukana.
Hän korostaa, että kyse ei ole avoimista työpaikoista, vaan mahdollisuuksista hakeutua työkokeiluun.
-Tästä taitaa olla meillä kaupunginvaltuuston päätöskin, että haluamme kantaa yhteiskuntavastuumme ja osallistua työllistämistoimiin.

Ylikerälä kertoo, että yksiköiden kanssa käydään paljon keskustelua siitä, että työkokeilijat eivät tule paikkaamaan työntekijöitä, eikä heillä voi teettää haastavia työtehtäviä.
-Työllistämistoimenpiteitä ei voi koskaan olla liikaa, mutta sisältyyhän tähän myös riskejä.
Kaupunki tarjoaa myös tuettua työtoimintaa, jonka sisältöä on julkisuudessa kritisoitu maanlaajuisesti.
-Siihen olemme nyt keskittyneet paljon, että se ei olisi mitään palkatonta kahvinkeittoa.
Muista hämeenlinnalaisista toimijoista listalla ovat ainakin Hämeenlinnan uimaseura ja Hämeenlinnan Setlementti.
Uimaseura on hakenut syksyllä 2016 työkokeilijaa asiakaspalvelun ja avustavan uimaohjaajan töihin. Hämeenlinnan Setlementti puolestaan tarjoaa kuntouttavaa työtoimintaa esimerkiksi korjausompelun parissa.

Palkkatyön puolesta ry tähtää kansalaisaloitteeseen

Orjafirmat-sivuston Facebook-tilille ilmestyi syksyllä ilmoitus uuden rekisteröidyn yhdistyksen perustamisesta. Palkkatyön puolesta (Papu) ry tähtää sivuston työn joukkoistamiseen. 
Yhdistys kerää varoja, joilla on tarkoitus uudistaa ja osittain automatisoida boikottilistan ylläpito.
-Listan moderointi saattaa uudistuksen jälkeen vaatia vaikkapa sähköisen tunnistautumisen. Emme halua, että sinne alkaa ilmestyä häiriköintiä tai ei toivottua sisältöä, kertoo Palkkatyön puolesta ry:n puheenjohtaja Raoul Plommer.
Plommer näkee Orjafirmat-sivuston työn tärkeänä ja laajentamisen arvoisena.
-Haluamme tarttua räikeimpiin tapauksiin ja saada isot yritykset kantamaan vastuunsa. Monissa pienissä yrityksissä, esimerkiksi hevostalleilla, palkaton työ on maan tapa, mutta ei niin tuomittavaa.
Papu ry:n jäsenrekisteriin on parissa viikossa liittynyt noin 20 henkilöä. Plommer uskoo, että yhdistyksen ja palkkatyön puolesta toimivien aktivistien määrä kasvaa tämän vuoden puolella noin sataan.
-Pitkän aikavälin tavoite voisi olla kansalaisaloite palkattoman työn vähentämiseksi.

Turengin S-marketin mahdollinen siirtäminen nykyiseltä paikaltaan kunnantalon viereiseen puistikkoon herättää edelleen kritiikkiä ja vastustusta.Kunnan edustajille luovutettiin maanantaina hanketta vastustava adressi, jonka oli allekirjoittanut 1 900 henkilöä.Adressissa vaaditaan, että viheralue säi

Kaavamerkinnän muuttaminen ei tuo muutosta Ruutikellarintiellä vallitsevaan käytäntöön. Kaavassa tiealueeksi muuttuvat kapeat suikaleet ovat edelleen tontinomistajien piha-aluetta. Kuva: Pekka Rautiainen

Hätilän I-alueen kaavoituksessa on syntynyt Ruutikellarintien varressa eriskummallinen tilanne, jota korjataan Hätilän II-alueen uuden kaavan yhteydessä.Ongelmana on katualue, joka 1970-luvun kaavassa levennettiin mahdollista joukkoliikennekatua varten, mutta jota ei koskaan toteutettu.

Hämeen poliisi etsii Riihimäellä kadonnutta Leena Pekkarista. Vuonna 1960 syntynyt Pekkarinen poistui Peuranpolulla sijaitsevasta asunnostaan ilmeisesti marraskuun 10. päivänä, eikä hänestä ole sen jälkeen tehty havaintoja.Pekkarinen on alle 160 cm pitkä ja painaa noin 45 kg.

Arkistokuva: Terho Aalto

Sairaanhoitopiiri suunnittelee asiakasmaksujen nostoa lain sallimaan maksimiin ensi vuonna.Taustalla tässä on jäsenkuntien haluttomuus pitää kiinni joitakin vuosia sitten sovitusta talouden tasapainottamisohjelmasta.Maksujen täysimääräinen nosto esimerkiksi poliklinikkamaksun nousua 32,70 eurosta 41