Julkaistu: 13.11.2017 10:16

Power avasi Tiiriössä – aamuyhdeksältä ovien takana kiemurteli pitkä jono

  • Avajaistarjoukset vetivät paikalle runsaasti kiinnostuneita, mutta tunnelma säilyi rauhallisena. Jono pidettiin ulko-ovien takana, ja sisälle tulijoiden määrää säännösteltiin. Kuva: Pekka Rautiainen
    Avajaistarjoukset vetivät paikalle runsaasti kiinnostuneita, mutta tunnelma säilyi rauhallisena. Jono pidettiin ulko-ovien takana, ja sisälle tulijoiden määrää säännösteltiin. Kuva: Pekka Rautiainen

Kodinkoneketju Power avasi maanantaina uuden myymälänsä Hämeenlinnan Tiiriöön.

Tiiriön Power-myymälä on pinta-alaltaan noin 1500 neliömetriä, ja se sijaitsee Tiiriönsuontien varressa entisissä Motonetin tiloissa.

Hämeenlinnan myymälä työllistää alkuvaiheessa 15 henkeä ja sisältää koko Power-valikoiman. Elektroniikan lisäksi siihen kuuluu myös esimerkiksi Parma-keittiöt.

– Olemme odottaneet innolla Hämeenlinnan myymälän avausta. Nyt saamme avattua alueen vetovoiman edellyttämän suurmyymälän täydellä valikoimalla, sopivasti ennen vuoden tärkeintä sesonkia, toteaa Powerin toimitusjohtaja Mika Aro tiedotteessa.

Power Finland kuuluu Power International AS -konserniin, joka omistaa Power- ja Expert-ketjut Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa.

Pohjoismainen keskusvarasto sijaitsee Ruotsissa. Konsernin liikevaihto on noin 900 miljoonaa euroa. Suomessa on nyt 36 Power-myymälää. Viikko sitten ketju avasi myymälän Oulussa.

Forssalainen Leena Jaakkola ja hänen poikansa Tommi Jaakkola kehottavat ihmisiä kaivelemaan talojen vinttejä, joilla voi olla historiallisia aarteita. Heille itselleen alkoi avautua sisällissodassa kadonneen sukulaisen tarina vintiltä löytyneen paketin ansiosta. Kuva: Tapio Tuomela

Kaksi käsivarsinauhaa, lukuisia kirjeitä rintamalta, kuvia, Forssan vpk:n mitali yli 100 vuoden takaa ja punakaartin painama 100 markan seteli.Kun forssalainen Leena Jaakkola avasi viime pääsiäisenä isoisänsä entisen kotitalon vintiltä löytyneen repaleisen paketin, hän vasta oppi tuntemaan enonsa.–

Markku Ritaluoma ja Iisakki Kiemunki. Kuvat: Hämeen Sanomat / arkisto Kuva:

Sunny Car Centerin SCC:n entinen yrittäjä ja toimitusjohtaja Markku Ritaluoma on tuomittu maksamaan 6,2 miljoonaa euroa korvauksia konkurssipesälle.Yhtiön entinen hallituksen jäsen Iisakki Kiemunki joutuu yhteisvastuullisesti Ritaluoman kanssa maksamaan 350 000 euroa.

Tuuloksen kirkko. Kuva: Soile Toivonen / HäSa

Kirkkohallituksen päättää Tuuloksen seurakunnan yhdistymisestä Lammin seurakuntaan täysistunnossaan toukokuun lopulla.Alun perin tarkoitus oli, että asiasta olisi päätetty jo tiistaina pidetyssä huhtikuun täysistunnossa, mutta Tampereen hiippakunnan hiippakuntadekaani Ari Hukari kertoo seurakunnilta

Riihimäen teatteri ja hotelli Scandic toimivat molemmat kaupungin omistamissa tiloissa, jotka olisi peruskorjattava lähivuosina. Kuva: Esko Tuovinen / HäSa / arkisto

Teatterin tulevaisuutta selvittävä toimikunta ei löytänyt hyvää ratkaisua, jolla Riihimäen ammattiteatteri voisi jatkaa toimintaansa 400 000 euroon nipistetyllä kaupungin avustuksella.Kaupunginhallituksen toivotaan antavan toimikunnan puheenjohtajalle Mika Herpiölle työhön lisäaikaa, jolloin hän voi

Kuvituskuva. Hämeen Sanomat / arkisto

Hämeen poliisilaitoksen poliisit tapasivat maanantaina liikenteestä kolme huumepäissään ajanutta ajokortitonta kuljettajaa.Päivän ensimmäinen käry tapahtui liikennepysäytyksen yhteydessä kello 11 aikaan Hausjärvellä, kun huumetesteri kertoi vuonna 1984 syntyneen miehen käyttäneen amfetamiinia.

Hämeenlinnassa nuorten kanssa työskentelevät tahot ovat huolestuneet nuorten lieventyneistä asenteista rattijuoppoutta kohtaan.Poliisin Ankkuri-tiimin, A-klinikan, Ehkäisevän päihdetyön, Stage-Hämeenlinnan ja Hämeen Mokia ry:n käynnistämällä #selvänäsankari-kampanjalla pyritään vaikuttamaan nuoriin

Kaurialan urheilukenttää käyttävät paitsi yleisurheilijat, myös muun muassa jalkapalloilijat, rugbyn pelaajat sekä koululaiset ja päiväkotilapset. Lisäksi siellä järjestetään erilaisia koiratapahtumia ja leikkimielisiä urheilukilpailuja. Kentän tulostaulu uusittiin viime keväänä, ja talven aikana on hankittu uudet maalikamerat ja ajanottojärjestelmä. Kuva: Pekka Rautiainen

Hämeenlinnan liikuntahallit oy:n seuraava suuri investointiponnistus on Kaurialan urheilukentän kunnostaminen.Suunnitteilla on, että koko stadionin peruskorjaus alkaisi kesällä 2019, mikäli hankesuunnitelma menee läpi kaupungin päätöksenteossa.– Kaikki, myös aikataulu, riippuu siitä, saammeko kaupun