Julkaistu: 12.12.2017 10:00

Aulangon Graniittilinnalle remonttirahaa – Valtion lisäbudjetista rahoitus myös Mommilantien korjaukseen

  •  Kuva: Esko Tuovinen
    Kuva: Esko Tuovinen

Aulangon Graniittilinna on saamassa remonttirahaa valtion ensi vuoden lisäbudjetista.

Graniittilinnan korjauksen on valtion lisätalousarvioon sisällyttämässä eduskunnan Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaosto. Jaoston puheenjohtajana toimii loppilainen kansanedustaja Timo Heinonen (kok.).

Jaosto esittää Graniittilinnan korjaukseen 250 000 euroa. Lisäksi esityksessä on varattu vielä 150 000 euroa Aulangon luonnonsuojelualueen reitteihin ja opasteisiin.

Valtiovarainvaliokunta hyväksyi esityksen maanantain kokouksessaan.

Heinonen kertoo saaneensa kuluvan vuoden aikana useammankin Graniittilinnan tilannetta koskevan yhteydenoton Hämeenlinnasta, ja nostaneensa siksi kohteen mukaan neuvotteluihin.

– Graniittilinna on tärkeä osa ainutlaatuista Aulangon puistometsää ja luonnonsuojelualuetta.

Aulangon luonnonsuojelualuetta hoitaa Metsähallitus.

Valtiovarainvaliokunnassa osoitettiin lisärahaa myös Lammin Mommilantielle yhteensä 700 000 euroa. Yhdeksäntoista pienemmän lisähankkeen joukkoon saatiin myös Klaukkalantien parantaminen 800 000 eurolla. Aiemmin hallitus on jo päättänyt rahoituksesta Klaukkalan ohikulkutielle.

– Nämä liikennehankkeet ovat tärkeitä. Nyt pitää vielä saada tavalla tai toisella nämä kaikki pienemmät valtiontiet ja erityisesti soratiet huomion keskipisteeseen. Niiden kunto on luvattoman huono ja huononee koko ajan vaikka korjausvelkaa nyt onkin isossa kuvassa ensimmäistä kertaa pystytty pienentämään, vaati Heinonen.

Maltalaisen peliyhtiön verkkokasinosta teknisen virheen löytänyt 16-vuotias forssalaisnuorukainen siirsi pankkitililleen yli 252 000 euroa peliyhtiön rahoja viime vuoden huhti- ja toukokuussa.Nuorukaista syytettiin maanantaina Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa törkeästä petoksesta.Nuoren miehen vanhemma

Riihimäki. Sunnuntaina iltapäivällä Riihimäen Uramossa noin 45-vuotias nainen törmäsi mopolla liikennevaloihin pysähtyneen henkilöauton perään. Mopoilija, eikä autoa kuljettanut noin 65-vuotias nainen loukkaantuneet törmäyksessä. Mopoilija puhalsi törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat.

Sunnuntaina iltapäivällä kolmostiellä etelän suuntaan matkalla ollut noin 30-vuotias nainen suistui kuljettamallaan henkilöautolla pientareelle, jossa auto törmäsi ojan vastapenkkaan ja kaatui katolleen.Kuljettaja ja kyydissä ollut noin 40-vuotias mies vietiin ambulanssilla Kanta-Hämeen keskussairaa

Usein markkinointi kohdentuu nimenomaan epäterveellisiin tuotteisiin, jotka lisäksi asetellaan kaupoissa kuluttajia koukuttavalla tavalla. Kuva: Pekka Rautiainen

Jo pelkkä ruokakaupan ajatteleminen voi saada laihduttajan epäonnistumaan ruokavalinnoissaan, kertoo uusi väitöstutkimus. – Ruokakauppa näyttäytyy painonsa kanssa kamppailevalle ehkä pikemminkin herkkulaarina kuin terveellisten ostosten tekopaikkana.

Otto Rantanen jäi kaipaamaan telttaöiden raikkautta. Nykyään hän nukkuu kuitenkin sisällä. Kuva: Pekka Rautiainen

Ulkona nukkuminen on tuttua hämeenlinnalaiselle Otto Rantaselle, 15. Hän nukkui pari vuotta sitten huvikseen kokonaisen vuoden parvekkeella teltassa. Hän aloitti haasteensa 12-vuotiaana ja lopetti täytettyään 13 vuotta elokuussa 2016.Mitä telttavuodesta jäi mieleen?– Auringon kierto.

                                  Suomalaiset lentävät eniten Finnairilla ja Norwegianilla, ja niiden lennoista myös tehdään eniten valituksia. Kumpikaan yhtiö ei ole aikeissa muuttaa nykyisiä reklamointi- ja korvausprosessejaan. Kuva huhtikuulta Helsinki-Vantaan lentoasemalta.                               Kuva: Mauri Ratilainen

Lentojen viivästymisistä ja peruutuksista valittaminen on niin hidasta ja monimutkaista, että vain harva hakee korvauksia valitusteitse.– Kun 180 ihmistä tulee lomamatkalta Kreikasta ja lento on 26,5 tuntia myöhässä, saamme valituksen kolmelta, kertoo Euroopan kuluttajakeskuksen Suomen-johtaja Leena