Julkaistu: 12.01.2018 10:14

Peurojen ja kauriin selviytymistä talven yli voi helpottaa apuruokinnalla

  • Ruokinta kannattaa sijoittaa paikkaan, jossa kauriit ja valkohäntäpeurat luonnostaan oleilevat.  Arkistokuva
    Ruokinta kannattaa sijoittaa paikkaan, jossa kauriit ja valkohäntäpeurat luonnostaan oleilevat. Arkistokuva

Lunta on osassa Suomea kertynyt vuodenaikaan nähden runsaasti. Nopea lumen määrän lisääntyminen saattaa aiheuttaa ongelmia valkohäntäpeuroille ja metsäkauriille. Niiden selviytymistä talven yli voi helpottaa apuruokinnalla.

Suomen riistakeskuksen mukaan paras tilanne on eläimillä, jotka ovat päässeet apuruokinnan piiriin syksyllä ja ovat ehtineet tottua vahvaan ravintoon.

Jos pääasiassa varpuja laiduntava yksilö eksyy kaura-automaatille, saattaa se jopa kuolla, koska ruoansulatusjärjestelmä ei ole tottunut paljon hiilihydraatteja sisältävään ravintoon. Mikäli ravintoa ei löydy ollenkaan, kuolee yksilö varmasti.

Suomen riistakeskuksen mukaan ruokinnan voi yhä perustaa, mutta asiassa on syytä olla hyvin maltillinen.

- Tarjottavan ravinnon tulee aluksi olla kevyttä esimerkiksi apilaheinää tai tuorerehua. Heinään voi halutessaan sekoittaa suolaa. Kun eläimet ovat tottuneet tähän kevyempään ravintoon, voi niille tarjota lisäksi juureksia. Niitä ei pidä viedä ruokinnalle kerralla liikaa, vaan totuttaa eläimet hiilihydraattipitoisempaan ravintoon pikkuhiljaa, kertoo suunnittelija Eerojuhani Laine.

Juurekset voi laittaa lumelle, josta eläinten on helppo etsiä haluamansa ravinto.

- Ruokintapaikkaa täytyy hieman siirrellä, ettei ravinto saastu ulosteista. Lopulta ruokintaan voi lisätä kauraa. Juureksia on kuitenkin syytä olla koko ajan saatavilla, koska niistä eläimet saavat myös nestettä, Laine kertoo.

- Aina kun ruokinnan aloittaa, sitä täytyy jatkaa kevääseen saakka. Muutoin hyvälle ja varmalle ravinnolle tottuneet eläimet saattavat kuolla ravinnon yhtäkkiä loputtua, kertoo  Laine.

Ruokinta kannattaa sijoittaa paikkaan, jossa kauriit ja valkohäntäpeurat luonnostaan oleilevat. Paksun lumen alueella moottorikelkalla tai traktorilla poljetut polut helpottavat eläinten liikkumista ja vaikeuttavat paikalle sattuvan ilveksen pyyntiyrityksiä.  

Ruokintapaikkaan tarvitaan aina maanomistajan lupa. Ruokintaa ei saa sijoittaa vilkkaasti liikennöityjen teiden läheisyyteen. 

 Suomenkasarmin porteille on tarkoitus pystyttää opaskartat. Turuntien puoleisella portilla sijaitseva ajokieltomerkki on saanut myös jotkut jalankulkijat luulemaan, ettei alueelle ole mitään asiaa. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

Suomenkasarmin alueelle johtava portti Turuntiellä herättää hämmennystä.Näyttävä ajokielto on saanut ainakin jotkut jalankulkijatkin luulemaan, ettei alueelle sovi mennä, vaikka se on nykyään avoinna kaikelle kansalle.Kasarmialueen reilut kaksi vuotta sitten ostanut Petri Yrjö-Koskinen kertoo, että

Sohvapöytä on Anni Nupposen kodissa varattu palapelien teolle. Palapelien kokoamista yrittää monesti estää Miisu-kissa, joka vaatii omistajansa huomiota itselleen. Kuva: Sini Laitinen

Kirjailija Anni Nupposen sohvapöydälle eivät juuri teekupposet tai hellyyttä kerjäävät kissat mahdu, sillä pöytä on varattu muuhun käyttöön.– Tein lapsena mielelläni palapelejä, ja viitisen vuotta sitten aloin tehdä niitä taas uudelleen. Suosikkipalapeleissäni on 1 000–2 000 palaa.

Amerikkalainen jalkapallo toi Lontoosta kotoisin olevan James Perrineaun Suomeen ensimmäisen kerran jo vuonna 2009. Hämeenlinnassa hän on asunut noin vuoden.

"Hämeenlinnassa on kaikki mitä tarvitsen, vaikka tätä ei voikaan verrata Lontooseen. Sukuni on kotoisin Karibialta, mutta kaikki asuvat Etelä-Lontoossa.Olen oppinut nauttimaan Hämeenlinnan rauhallisuudesta, ehkä olen kasvamassa aikuiseksi. Minusta tuntuu, että saattaisin asettua Hämeenlinnaan.