Julkaistu: 30.01.2018 22:30
-
Päivitetty: 30.01.2018 23:01

VR hidastaa junamatkoja maaliskuussa – pääradan aikatauluihin merkittäviä muutoksia

VR hidastaa merkittävästi pääradalla kulkevien junien matka-aikoja.

25.3. voimaan astuvat aikataulumuutokset johtuvat pääosin useista samanaikaisista liikennettä hidastavista rataremonteista, joita on osunut varsinkin Riihimäen ja Tampereen välille.

– Kaikkia ratatöitä ei pystytty ottamaan huomioon aikataulusuunnittelussa, koska osa niistä ei ollut vielä tiedossa aikatauluja tehtäessä, kertoo VR:n täsmällisyyspäällikkö Juha Skyttä.

Tampereen ja Helsingin välisten kaukojunien matka-aika pitenee keskimäärin yhdeksän minuuttia.

 

Esimerkiksi IC162 kello 6.48 Hämeenlinnasta Helsinkiin hidastuu neljällä minuutilla, tuntiin ja kymmeneen minuuttiin. Vuoron lähtöaikaa siirretään kello 6.59:ään. Jatkossa juna on siis Helsingissä vasta kello 8.09, 15 minuuttia myöhemmin kuin tällä hetkellä. Useiden muidenkin aamujunien lähtöä myöhäistetään.

Paluulähdöt Helsingistä puolestaan aikaistuvat. Tällä hetkellä IC:t lähtevät Helsingistä neljä minuuttia yli tasatuntien, jatkossa jo yksitoista minuuttia ennen tasatunteja.

Hämeenlinnassa pysähtyvien ja ylipäätään pääradan junien määrä säilyy ennallaan, eli kyse on vain aikataulumuutoksista. Niitä voi tutkia ja vertailla VR:n sivuilla normaalin aikatauluhaun avulla.

 

Matkustajien hermoja pääradalla koetellut myöhästely jatkuu maaliskuun aikataulumuutoksiin asti. Junien täsmällisyys heikkeni rumasti viime syksynä, kaikkein pahiten Hämeenlinnasta Helsinkiin lähtevien junien kohdalla.

– Tammikuu on ollut hyvin samankaltainen kuin joulukuu. Pääradan tilanne pysyy ennallaan läpi talven, koska maa on jäässä eikä ratatöitä pystytä silloin tekemään, VR:n Skyttä sanoo.

Hämeenlinnassa pysähtyvien junien täsmällisyysprosentti romahti lokakuussa vain 60 prosenttiin ja on pysynyt kehnona siitä asti.

Junakohtainen vaihtelu on suurta. Ratatöiden sijainnista johtuen nimenomaan Helsingin suuntaan lähtevät junat ovat olleet systemaattisesti myöhässä – joskus enemmän ja joskus vähemmän.

Myöhästymiseksi lasketaan virallisesti yli viiden minuutin myöhästyminen.

Skytän mukaan kaikki tiedossa olevat ratatyöt huomioidaan aina VR:n aikataulusuunnittelussa. Riihimäki–Tampere-välille alkoi tulla työmaista johtuvia nopeusrajoituksia jo syyskuussa 2016.

Junien kulkua hidastavat ratahankkeet jatkuvat edelleen. Tämän vuoden isoja työmaita pääradalla ovat Riihimäen ratapiha ja Tampereen Kansi.

Ratahankkeista vastaa Liikennevirasto. Kunnostustöiden lisääntyminen johtuu valtion myöntämästä korjausvelkarahoituksesta vuosille 2016–2018.

Pääradan Riihimäki–Tampere-osuutta hidastavat tosin muutkin työt kuin korjausvelkaurakat.

– Olemme joutuneet asettamaan nopeusrajoituksia muun muassa osaan vaihteista. Lisäksi osuudella on ollut käynnissä raskaiden junien akselinpainon korottamiseen liittyviä työmaita, joiden kohdalla junien nopeuksia on rajoitettu, kertoo rataverkon käyttöyksikön päällikkö Jukka Ronni Liikennevirastosta. HäSa

Raiteiden vähyys lisää aikatauluongelmia

Junien aikataulurakenteen häiriöherkkyyttä lisää se, että suuressa osassa rataverkkoa on vain yksi raide. Pääradalla on kaksi raidetta, mutta junamäärät ovat niin suuria, että kolmas raide olisi tarpeen. 

Kun yhdelle junalle tulee ongelma, ovat kaikkien muidenkin aikataulut saman tien solmussa.

VR:n täsmällisyyspäällikön Juha Skytän mukaan tilannetta voitaisiin helpottaa sopiviin paikkoihin lisättävillä ohitus- ja kohtauspaikoilla.

Raha on kuitenkin tiukassa, sillä jo olemassaolevan rataverkon kunnossapito on iso ja jatkuva sarka.

- Valitettavasti ratainfran kunto on heikentynyt vuosien mittaan niin paljon, että valtiolta saatu korjausvelkaraha auttaa vain hetkellisesti. Sen jälkeen rahaa pitäisi saada lisää. Muuten korjausvelka lähtee taas nousuun vuonna 2019, Skyttä toteaa.

Kommentit

Kanta-Hämeen kansanedustajia eivät nämä VR:n ja Liikenneviraston Kanta-Hämeen ytimiä vahingoittavat toimet tunnut millään lailla häiritsevän. Kanta-Hämeestä hallituspuolueen kansanedustajat vain levittävät valtioneuvoston valeuutisia hallituksen panoksesta maan talouskasvuun, joka perustuu täysin jälkijättöisenä muun maailman kasvusta. Hämeenlinnan seudun ainoa kansanedustaja Filatov on ollut koko kansanedustajakautensa täysin hiljaa VR:n toimista. Häntä ei näytä kiinnostavan muu kuin populistinen työttömien aseman keskustelu, kun sen sijaan olisi voinut välillisesti vaikuttaa puuttumalla Kanta-Hämeen elinkeinoelämää ja veronmaksajia vahingoittavaan VR:n toimiin, mutta ei. Kanta-Hämeen asukkaiden etuja näyttääkin parhaiten koskien VR:ää ajavan yllättäen Helsingin ja Tampereen kaupunginjohtajat Lentoratahankkeellaan. => Kanta-Hämeen kansanedustajat vaihtoon!. Hämeenlinnan seudulla keskitettävä kaikki äänet Janakkalasta, Hämeenlinnasta ja Hattulasta tuleville uusille ehdokkaille. Riihimäkeläisten kannattaa myös keskittää äänensä uusille riihimäkeläisille ehdokkaille.

Hämeenlinnassa on sovittu järjestettäväksi +50-vuotiaiden tanssi-iltoja kerran kuussa.Tanssit pidetään Emilia Klubi -ravintolassa, jossa ensimmäiset tanssit pidettiin viime toukokuussa.Nyt kesän jälkeen ensimmäinen tanssi-ilta on perjantaina 17.8.Vuoden loput yli 50-vuotiaiden tanssit ovat 14.9,  19

Mies tuomittiin pakottamisen ja niskoittelun lisäksi ampuma-aserikoksesta, sillä hänen kotoaan löytyi kuuteen eri aseeseen sopivia patruunoita sekä sarjatuliaseen lipas. Asunnosta löytyi myös pieniä määriä amfetamiinia, metamfetamiinia, marihuanaa ja diapam-tabletteja.

Keski-ikäinen mies esitteli lääkärille käsiasetta ja vaati mieleistään lääkereseptiä Jukolan terveysasemallla viime vuoden marraskuussa.Reseptiä vaatinut mies sai viime huhtikuussa 60 päivän ehdollisen vankeustuomion muun muassa pakottamisesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Sari Raution elämässä on aina ollut paljon läheisiä ihmisiä ja tukiverkkoja. Nytkin hänen talossaan asuu kolme sukupolvea, kun äiti muutti paritalon toiseen päähän. Kuva: Pekka Rautiainen

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) on tottunut siihen, että elämässä tehdään paljon asioita ja että umpikujia ei ole. Elämäntapa juurtui häneen jo lapsuudenkodissa Pohjois-Suomessa.Oli sinänsä tragedia, että Raution äiti jäi nuorena leskeksi kahden lapsen kanssa.

Tero Suntialan ja Heidi Mehtovuoren maitotilan laidunnusalue on perinneympäristö. He saivat alueen ylläpitoon 1200 euron tuen sähkönsiirtoyhtiö Fingridiltä, jonka voimajohto kulkee sen yli. Kuva: Esko Tuovinen

Maanomistajat voivat nykyään saada perinneympäristönsä hoitoon Fingrid oyj:ltä rahallista tukea, mikäli heidän maillaan on yhtiön rakentama voimajohto.Perinneympäristö on perinteisten elinkeino- ja maankäyttötapojen muovaama luontotyyppi, jolla esiintyy uhanalaisia lajeja.