Julkaistu: 06.03.2018 22:21
-
Päivitetty: 07.03.2018 06:06

Hamkissa kokeillaan seisomapöytiä - opiskelijat istuvat jopa 11 tuntia päivässä –

Penkkiä kulutetaan keskimäärin 11 tuntia päivässä, selviää korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksesta.

Hämeen ammattikorkeakoulun liikuntasuunnittelijan Jari Virtasen mukaan istumiseen kuluvat tunnit ovat kohonneet jo niin korkeiksi, että liikuntaharrastuksetkaan eivät enää tahdo purra niihin.

Juttu jatkuu vielä...

 

Olet nyt lukemassa tilaajalle tarkoitettua artikkelia. Jos sinulla on jo tilaus, kirjaudu sisään.

Jos sinulla ei ole vielä tilausta, tutustu tilausvaihtoehtoihin. 

Tutustu tilauksiin

Naisten itsepuolustuskurssi Hämeenlinnassa kiinnosti niin paljon, että koulutusta on tulossa lisää syksyllä. Myös Riihimäellä järjestetään syksyn aikana vastaava koulutus. Kuva: Pekka Rautiainen

Naisten itsepuolustuskurssien kysyntä on noussut nopeasti 2010-luvulla. Hämeenlinnassa tällä viikolla kurssia järjestänyt XLNT-sportin Janne Ahonen kertoo, että kasvu jatkuu edelleen.Vuonna 2017 Ahonen koulutti itsepuolustuksen perusteita noin 1 500 henkilölle.

Kesän ennätyshelteillä pullovedet loppuivat kaupoista. Vaikka suomalainen vesi on maailman parasta, erilaisten pullotettujen vesienmyynti kasvaa koko ajan. Muovipulloissa vesi käy kalliiksi myös ympäristölle.1. KulutusSuomalaiset juovat yhä enemmän pullotettuja vesiä.

Rautatieaseman pyöräparkki arkistokuvassa. Kuva: Pekka Rautiainen / HäSa / arkisto

Rautatieaseman käyttäjät toivovat asemalle nykyistä parempaa ja turvallisempaa pyöräpysäköintiä.Tämä selviää Hämeenlinnan kaupungin ja Hämeenlinnan Pysäköinti oy:n teettämästä verkkokyselystä, jossa kartoitettiin aseman pyöräpysäköinnin kehitystarpeita.Kyselyn 103 vastaajasta 85 toivoi pyörän runkol