Julkaistu: 12.03.2018 12:59
-
Päivitetty: 12.03.2018 16:24

Elintään esitellyttä esitetään vangittavaksi - Hoitajaksi pukeutunut mies vilautteli keskussairaalassa

Hoitajaksi pukeutunut ja useille ihmisille Kanta-Hämeen keskussairaalassa sukuelintään esitellyttä miestä epäillään useista rikoksista.

Hämeen poliisin mukaan miestä epäillään raiskauksen yrityksestä, sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta sekä pahoinpitelystä.

Tutkinnanjohtaja Lalli Jylhän mukaan mies on tällä hetkellä pidätettynä ja poliisi tulee myöhemmin esittämään hänen vangitsemistaan Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.

Hoitajan vaatteet ylleen pukenut nuorehko mies kulki viime viikon lauantaina ympäri keskussairaalaa samalla sukuelintään esitellen.

Aggressiivisesti käyttäytynyt mies ei Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin mukaan kuulunut sairaalan henkilökuntaan tai ollut siellä potilaana. Sairaanhoitopiiri kertoo tarkistavansa sairaalan turvallisuuskäytäntöjä, jotta vastaava tilanne ei pääsisi toistumaan.

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Iltalehden mukaan miestä jahdattiin lauantaina ympäri laajaa sairaalaa jopa tunnin ajan, ennen kuin hänet saatiin kiinni.

Mies ei antautunut vapaaehtoisesti, joten osa rikosnimikkeistä koskee hänen sairaalan turvahenkilöiden kanssa käymäänsä yhteenottoa. HäSa

Kuvitus: Soile Toivonen

Nuoren postineidin päiväkirja vuodelta 1914 avaa ikkunan uneliaaseen varuskuntakaupunkiin ja kauppiasperheen arkeen.Martta-neiti kaipasi Hämeenlinnasta Helsinkiin, rakastui venäläiseen sotilaaseen ja mietti suhteen tulevaisuutta. "Mikähän minusta maailmassa tulee?" ”Juhannusilta!