Julkaistu: 16.04.2018 12:35

Vuoden 2018 nuorisopsykiatrinen teko -palkinto erikoistoimintaterapeutti Anne Rekolalle

  • Palkittu erikoistoimintaterapeutti Anne Rekola muistuttaa, että taide voi olla keino ilmaista itseään ja tunteitaan siinä missä puhuminenkin.
    Palkittu erikoistoimintaterapeutti Anne Rekola muistuttaa, että taide voi olla keino ilmaista itseään ja tunteitaan siinä missä puhuminenkin.

Suomen Nuorisopsykiatrinen yhdistys on palkinnut Kanta-Hämeen keskussairaalan nuorisopsykiatrian poliklinikan toimintaterapeutti Anne Rekolan Vuoden 2018 nuorisopsykiatrinen teko -palkinnolla.

Huhtikuisilla koulutuspäivillä jaettu tunnustus on järjestyksessään kolmas, ja se annetaan henkilölle, joka on ansioitunut nuorisopsykiatrisessa työssä.

Rekolalle palkinto tuli täytenä yllätyksenä.

– Olen äärimmäisen onnellinen ja otettu – isot kiitokset Suomen Nuorisopsykiatriselle yhdistykselle! Tämä on toimintaterapeuttien pienelle ammattiryhmälle merkittävä huomiointi, hän iloitsee.

Rekola on koulutukseltaan erikoistoimintaterapeutti, kuvataideterapeutti ja ryhmäpsykoterapeutti ET.

Hän on työvuosiensa aikana innovatiivisesti kehittänyt toimintaterapia- ja kuvataideterapiaryhmiä sekä luonut kollegansa Satu Niemisen kanssa psykiatrian käyttöön Toimintamahdollisuuksien ryhmämuotoisen arviointimenetelmän.

Hän on myös kouluttanut em. aiheista muita alan ammattilaisia eri puolilla Suomea ja toiminut jo pidempään Suomen kuvataidepsykoterapia ry:ssä luottamustehtävissä.

Työsuhde Kanta-Hämeen keskussairaalassa alkoi vuonna 1988 ensin aikuispsykiatriassa, ja tänä vuonna tulee täyteen 20 vuotta työskentelyä nuorisopsykiatrian yksiköissä.

– Ehkä isoimmaksi meriitikseni lukisin, ryhmämuotoisen arviointimenetelmän kehitystyön lisäksi, päävastuun kuntouttavan taidetoiminnan portaitten luomisessa yhteistyössä Vanajaveden opiston kanssa. Täydentyvät ryhmät ovat pyörineet non-stoppina syksyisin ja keväisin nyt yli kymmenen vuoden ajan. Taide ja kulttuuri kuuluvat kaikille ja monet psykiatrian potilaat ovat taiteellisesti hyvin lahjakkaita. Taide on myös toinen kieli ilmaista itseään ja tunteitaan, Rekola kertoo.

Ryhmien tavoitteena on taiteen keinoin auttaa nuoria ja aikuisia eteenpäin kohti yhteiskunnan normaaleja palveluja. Ryhmäkäyntien päätteeksi on sekä aikuis- että nuorisopsykiatrian poliklinikoille järjestetty taidenäyttelyjä virkistämään muita potilaita sekä henkilökuntaa.

Timo Valli, Kimmo Jokela ja Onni Anttonen ovat kaikki olleet mukana mökin talkoissa. Partiolaisia he ovat kaikki kolme olleet jo pienistä pojista asti.

Janakkalan partiolaiset saavat uuden hirsikämpän leirikeskukseensa.Partiolaiset ovat leireilleet Janakkalan Isojärven Vohlisaaressa jo 1930-luvulta asti, mutta vanhat nukkumatilat kävivät nykyisille yöpyjämäärille pieneksi.

Poliisi epäilee noin 70-vuotiaan mopoa kuljettaneen miehen syyllistyneen rattijuopumukseen Hämeenlinnan Viertolantiellä tiistaina aamupäivällä. Mies puhalsi alkometriin 0,82 promillea.Toista, noin 70-vuotiasta miestä, epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Mathias Nygård vierailee säännöllisesti vanhassa kotikaupungissaan Hämeenlinnassa, koska yhtyeen kitaristi ja Nygårdin lisäksi yhtyeen ainoa alkuperäinen jäsen Jussi Wikström asuu kaupungissa. Kuva: Esko Tuovinen / HäSa

Turisaksen nokkamies Mathias Nygård elää kotonaan yrittäjän epäseksikästä arkea.Kiertueilla hän matkustaa mieluiten jollain muulla kuin lentokoneella – ei siksi, että lentäminen pelottaisi, vaan siksi, että se on niin tylsää.Kun Turisaksen laulaja Mathias Nygård alkaa valmistella yhtyeelleen uutta a

Hämeenlinnalainen taksikuljettaja Kristian Isokorpi uskoo syksyn näyttävän, miten kilpailun vapautuminen vaikuttaa alaan Kanta-Hämeessä. Kuva: Pekka Rautiainen

Taksialan vapautumisen vaikutukset eivät ole vielä suuresti näkyneet Kanta-Hämeessä uusien yrittäjien määrässä.Kanta-Hämeen Aluetaksin toimitusjohtaja Juha Sirviö sanoo, että taksiyrittäjien määrä ei ole kasvanut, sillä uusia ja lopettaneita on ollut lähes saman verran.– Osa autoilijoista on ilmoitt

Heinäkuun helleaalto on saanut auringonpalvojia Hämeensaaren uimarannalle. Kuumuus ja aurinko eivät ole kuitenkaan aina mukavia asioita, kuten moni hämäläinen ihminen ja eläin on saanut huomata. Kuva: Pekka Rautiainen

Ikäihmiset ja hoiva-alan ammattilaiset koetuksellaSauvolan hyvinvointikeskuksessa Iittalassa seurataan palvelukodin tilojen lämpötilaa helleaallon aikana tarkkaan.Jos asukkaiden huoneissa on yli 25 astetta lämmintä, ryhdytään erityistoimiin.– Pidetään huoli siitä, ettei asukkailla ole esimerkiksi pa

Sosiaaliohjaaja Pirjo Takala tapaa kahdesti viikossa hämeenlinnalaisia. Hänen työnsä on auttaa heidät oikeanlaisen avun pariin. Kuva: Pekka Rautiainen

Hämeenlinnan kaupunki on mukana valinnanvapauskokeilussa, jonka tarkoituksena on valmistaa kaupunkeja sote-uudistukseen.Osana kokeilupakettia yksityiset ja julkiset terveydenhoitopalvelut ovat ottaneet käyttöön sosiaaliohjauksen, jonka tarkoituksena on auttaa eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä löy