Julkaistu: 14.06.2018 08:45

Tuuli on telttamiehen pahin vihollinen

  • Tuuloksen Kauppahuoneen pienin teltta on 16 neliömetrin suuruinen. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen
    Tuuloksen Kauppahuoneen pienin teltta on 16 neliömetrin suuruinen. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

Kesäjuhliin hankitaan lisätilaa teltoista. Pystytys on useimmiten mukavaa, sillä asiakkaat ovat juhlamielellä. 

Juhlat tulossa. Suomen kesä. Tämä on yhdistelmä, joka työllistää Tuuloksessa asuvaa Vesa Kaloista.

Kaloisen yritys vuokraa juhlatelttoja ja kalusteita yli 20 vuoden kokemuksella, ja kysyntää on riittänyt.

- Tosin kesät ovat keskenään varsin erilaisia. Esimerkiksi viime vuonna keväällä oli tavattoman hiljaista, mutta nyt tuntuu, että ihmiset haluavat taas panostaa juhliin, Kaloinen kertoo.

Teltat tulivat kuvioihin 1990-luvun puolivälissä, kun Vesa Kaloinen järjesti viidet Elomessut Hämeenlinnassa. 

- Silloin huomasin, että vuokrattaville teltoille oli kysyntää. Hankin pari telttaa, ja niistä tuli mukava kesätyö kahdelle pojalleni.

Aikuiset pojat ovat nykyään aivan muissa töissä, mutta isä jäi pyörittämän vuokrausbisnestä, ja tarvittaessa apuna on myös vaimo Päivi Kaloinen. Nykyisin Kaloisen Tuuloksen Kauppahuone -toiminimellä on 12 eri kokoista telttaa.

Telttoja ja juhlakalusteita vuokraavia yrityksiä on Hämeenlinnan seudullakin useita. Vesa Kaloinen sanoo silti, että pahimpia kilpailijoita ovat kevyet juhla- ja oleskelukatokset, joita myydään esimerkiksi marketeissa ja rautakaupoissa.

- Itse kutsun niitä koivukatoksiksi, sillä ne lentävät hyvin äkkiä koivuun. Niihin ei saa painoja kiinni samalla tavalla kuin telttoihin.

Tuuli on Kaloisen mukaan nykyään myös telttamiehen pahin riesa. Varsinkin keväällä ja alkukesällä puuskainen tuuli voi aiheuttaa yllätyksiä.

- Kerran Jyväskylän suurajojen aikaan meidän isoin telttamme oli pystyssä Jämsässä keskellä kaurapeltoa. Sieltä tuli illalla myöhään puhelu, että trombi oli kieputtanut teltan kumoon. Lähdimme Päivin kanssa saman tien liikenteeseen ja saimme teltan uudestaan pystyyn yön aikana. Apuvoimiakin löytyi läheisistä maataloista, Kaloinen muistelee.

Telttojen lisäksi Kaloisen yritys vuokraa niihin lämmittimet ja lamput sekä kalusteet eli joko pöytiä ja erillisiä tuoleja tai pitkiä penkkejä. Myös tasainen tanssilattia järjestyy tarvittaessa.

- Isoimmat teltat ovat kooltaan 5,2x12 metriä ja niitä meillä on kolme. Pienimmät taas ovat 4x4 metriä, ja telttoja voi yhdistä toisiinsa. Meidän kalustollamme voidaan järjestää juhlat, joissa on 250 istumapaikkaa.

Vesa Kaloinen kertoo, että suurin osa asiakkaista tilaa myös kuljetuksen ja pystytyksen. Eniten yritystä työllistävät perhejuhlat, ja kesän sesonki alkaa yo- ja valmistujaisjuhlista. Myös yritykset vuokraavat telttoja omiin tilaisuuksiinsa.

- Sen olen vuosien varrella huomannut, että nykyään ihmiset jättävät tilaamisen aika lailla viime tinkaan. Kun ennen telttaa kysyttiin aikaisin keväällä, nyt kytätään viimeiseen asti säätiedotuksia.

Kaloinen kertoo, että juhlakalusteiden vuokraaminen on pääsääntöisesti mukavaa työtä. Asiakkailla on tulossa juhlat ja he ovat iloisella mielellä.

- Tällä alalla menestymiseen tarvitaan kaksi asiaa. Pitää olla paikalla silloin, kun on sovittu ja telttojen ja kalusteiden pitää olla siistejä. Muu olisi asiakkaan aliarvioimista.

Hinnoista Kaloinen kertoo, että esimerkiksi 30 vierasta vetävä teltta kalusteineen paikalle tuotuna ja asennettuna maksaa 10-15 euroa henkeä kohden. Tarkka summa riippuu muun muassa teltan koosta ja kuljetusmatkasta. 

Telttoja ja tykötarpeita

Hämeenlinnan seudulla on useita juhlatelttoja ja kalusteita vuokraavia yrityksiä.

Myös moni pitopalvelu ja tapahtumanjärjestäjä vuokraa telttoja ja kalusteita tai välittää niitä.

Hintoja kannattaa kysyä ja vertailla, sillä kustannukset riippuvat esimerkiksi teltan koosta, kalusteiden määrästä ja muista tarvikkeista sekä kuljetuksesta.

Osa yrityksistä vuokraa myös tekstiilejä ja astioita sekä esimerkiksi kahvinkeittimiä, wok-pannuja ja grillejä.

Juhlat pystyyn

Hämeenlinnan seudulla muun muassa nämä yritykset markkinoivat verkkosivuillaan juhlatelttojen ja kaluteiden vuokrausta:
Tuuloksen Kauppahuone, Tuulos
Hämeen Vuokraviihde, Lammi
Tunnelmakartanot, Hauho
Tasolounas, Hämeenlinna
Kuljetus L. Mälkki, Hämeenlinna
Tapahtumaratkaisut, Hämeenlinna
 

Lue lisää Hämeen Sanomien kesälehden jutttuja:

Pääset lukemaan kesälehden digitaalisessa muodossa klikkaamalla tästä - klikkaa itsesi sisään kesälehteen!

Larin-Kyöstin Seura on tänään juhannusaattona myöntänyt kansantanssiopettaja Marjo Paulorinne-Santalalle Larin-Kyöstin mitalin numero 48:n.

Larin-Kyöstin Seura on tänään juhannusaattona myöntänyt kansantanssiopettaja Marjo Paulorinne-Santalalle Larin-Kyöstin mitalin numero 48:n.Mitali myönnettiin Marjo Paulorinne-Santalalle tunnuksena kansantanssikulttuurin vaalijana, kehittäjänä ja opettajana Hämeenlinnassa lasten, nuorten ja aikuisten

                                  Yötön yö ja puhdas luonto ovat matkailuvalttikortteja, joilla halutaan lisätä kesämatkailua Suomeen.                               Kuva: Elias Lahtinen

Loputon valo ja vehreys houkuttelevat kesäisin turisteja Suomeen. Ero aiempaan on se, että nyt matkailijat haluavat kokea nämä tutut asiat kuten meikäläiset.– Live like a local on kasvava trendi maailmalla ja siihen on täälläkin tartuttu innokkaasti.

Tutkimuksen mukaan jopa kolme viidestä pitää suurimman osan lomastaan avoimena, joten spontaanille matkailulle ja tekemiselle on tilaa. Vain joka kuudes suomalaisperhe oli kesäkuun alkaessa lyönyt lomasuunnitelmansa lukkoon. Arkistokuva

Usein järjestelmällisinä ja suunnitelmallisina pidetyt suomalaiset ovatkin lomakaudella yllättävän spontaaneja.Suomalaiset lomamatkalla -perhetutkimus selvitti, että reissuun lähdetään nopeallakin aikataululla, varsinkin, jos matka järjestyy edullisin kustannuksin.

Hämeen poliisin alueella torstai alkuilta ja -yö olivat suhteellisen vilkkaat, mutta sade rahoitti osaltaan keikkarintaman, tiedottaa Hämeen  poliisi.

Hämeen poliisin alueella torstai alkuilta ja -yö olivat suhteellisen vilkkaat, mutta sade rahoitti osaltaan keikkarintaman.  Päijät-Hämeessä poliisi oli vuorokauden aikana 153 tehtävää ja Kanta-Hämeestä poliisi kirjasi 115 tehtävää.Hämeenlinnan keskustassa Sibeliuksenkadulla perjantaina aamuyöllä ko

                                  Teollisuusneuvos, itsekin yrittämisellä vaurastunut Jorma Terentjeff on ollut Lauri Salovaaralle merkittävät mentori. Terentjeff kehuu Salovaaran loputonta kykyä ideoida ja innostua asioista.                                Kuva: Pekka Peura

Viidessäsadassa päivässä miljonääriksi ja miten se tehdään – sen tietää mediapersoona Lauri Salovaara, jonka matka miljonääriksi alkaa olla loppusuoralla.Helmikuussa 2017 hän julkisti uudenvuodenyönä saamansa hulluimmasta hulluimman idean.