Julkaistu: 13.06.2018 11:35

Maailman harvinaisimman leopardin luonnonkanta kaksinkertaistui

  • Korkeasaari on asiakkaidensa ja sponsoriensa avulla tukenut amurinleopardien suojelua jo 20 vuotta ja ohjannut yli 300 000 euroa Amurin kissapetojen suojeluun. Kuva: Korkeasaaren eläintarha
    Korkeasaari on asiakkaidensa ja sponsoriensa avulla tukenut amurinleopardien suojelua jo 20 vuotta ja ohjannut yli 300 000 euroa Amurin kissapetojen suojeluun. Kuva: Korkeasaaren eläintarha

Maailman harvinaisimman leopardin luonnonkanta on kaksinkertaistunut.

Land of the Leopard -suojelualueella tehdyissä uusimmissa riistakameralaskennoissa on löydetty yhteensä 84 aikuista amurinleopardia ja 7 nuorta leopardia sekä 12 pentua.

Vielä 2010-luvun alussa kannan kooksi arvioitiin noin 40 yksilöä, joten leopardien määrä on vähintäänkin kaksinkertaistunut alle vuosikymmenessä.

Nyt valmistuneet laskennat ovat aiempaa tarkempia ja tuplalaskentojen riski on pienempi, sillä yhteistyö venäläisten ja kiinalaisten suojelujärjestöjen välillä on tiiviimpää.

Myös Kiinan puolelta on löydetty lisääntyviä pareja, joten äärimmäisen uhanalaisen amurinleopardin tulevaisuus näyttää aiempaa valoisammalta.

Viimeinen amurinleopardien populaatio on sinnitellyt 1970-luvulta saakka vain 25–40 yksilön kokoisena ja sukupuutto on näyttänyt väistämättömältä.

Ihminen on ollut syynä lajin ahdinkoon salametsästämällä leopardeja sekä niiden saaliseläimiä ja aiheuttamalla elinalueiden pirstoutumista.

Korkeasaari on asiakkaidensa ja sponsoriensa avulla tukenut amurinleopardien suojelua jo 20 vuotta ja ohjannut yli 300 000 euroa Amurin kissapetojen suojeluun.

Viime vuosina varoilla on hankittu leopardien kannanseurannassa käytettäviä riistakameroita, tehostettu metsänvartijoiden partiointia salametsästäjien estämiseksi sekä tehty työtä sen eteen, että paikalliset asukkaat ja viranomaiset ovat mukana kissapetojen suojelussa.

Suojelutyötä koordinoi WildCats Conservation Alliance.

Usein markkinointi kohdentuu nimenomaan epäterveellisiin tuotteisiin, jotka lisäksi asetellaan kaupoissa kuluttajia koukuttavalla tavalla. Kuva: Pekka Rautiainen

Jo pelkkä ruokakaupan ajatteleminen voi saada laihduttajan epäonnistumaan ruokavalinnoissaan, kertoo uusi väitöstutkimus. – Ruokakauppa näyttäytyy painonsa kanssa kamppailevalle ehkä pikemminkin herkkulaarina kuin terveellisten ostosten tekopaikkana.

Otto Rantanen jäi kaipaamaan telttaöiden raikkautta. Nykyään hän nukkuu kuitenkin sisällä. Kuva: Pekka Rautiainen

Ulkona nukkuminen on tuttua hämeenlinnalaiselle Otto Rantaselle, 15. Hän nukkui pari vuotta sitten huvikseen kokonaisen vuoden parvekkeella teltassa. Hän aloitti haasteensa 12-vuotiaana ja lopetti täytettyään 13 vuotta elokuussa 2016.Mitä telttavuodesta jäi mieleen?– Auringon kierto.

                                  Suomalaiset lentävät eniten Finnairilla ja Norwegianilla, ja niiden lennoista myös tehdään eniten valituksia. Kumpikaan yhtiö ei ole aikeissa muuttaa nykyisiä reklamointi- ja korvausprosessejaan. Kuva huhtikuulta Helsinki-Vantaan lentoasemalta.                               Kuva: Mauri Ratilainen

Lentojen viivästymisistä ja peruutuksista valittaminen on niin hidasta ja monimutkaista, että vain harva hakee korvauksia valitusteitse.– Kun 180 ihmistä tulee lomamatkalta Kreikasta ja lento on 26,5 tuntia myöhässä, saamme valituksen kolmelta, kertoo Euroopan kuluttajakeskuksen Suomen-johtaja Leena

Napialan wanhan koulun pöytä notkui sunnuntaina erilaisia historiallisia koulumurkinoita. Heli Lindblom (vas.) ja Päivi Hakoma tarjoilivat ruokailijoille muun muassa perinteistä makaronivelliä ja tillilihaa. Kuva: Tomi Vesaharju

Napialan wanhassa koulussa Tervakoskella avattiin sunnuntaiksi pop up -ravintola, jossa tarjoiltiin suomalaisen kouluhistorian inhokkiruokia.Noin 20 vuotta museona toiminut entinen kansakoulu halusi juhlistaa tempauksella Suomessa 70 vuotta lakisääteisesti tarjoiltua ilmaista kouluruokaa.– Se oli to

Terveydenhoitaja Tiina Muurisen vastaanottotilat löytyvät nykyään Voutilakeskuksen yhteyteen avatusta neuvolasta. Muurisen lisäksi Voutilakeskuksessa työskentelee myös toinen neuvolaterveydenhoitaja. Kuva: Esko Tuovinen

Kaupungissa on aloittanut kaikessa hiljaisuudessa kaksi uutta neuvolaa.Kyse on kaupungin läntisellä alueella elokuun alussa aloittaneista Nummikeskuksen ja Voutilakeskuksen neuvoloista.Työntekijät ovat läntisen alueen neuvola-asiakkaille vanhoja tuttuja sillä kaikki neljä työntekijää ovat työskennel