Julkaistu: 14.06.2018 15:27
-
Päivitetty: 14.06.2018 18:04

Tammelan turvesuon palossa on loukkaantunut sammuttajia

Tammela. Rinnansuon turvetuotantoalueen palo on pysynyt hallinnassa ja palopesäkkeiden sammutustyöt ovat jatkuneet, tiedotti Kanta-Hämeen pelastuslaitos torstaina iltapäivällä.

Uusia palopesäkkeitä ei ole enää löytynyt metsäalueilta.

Sammutustöihin on osallistunut noin 60 pelastusajoneuvoa ja noin 150 sammuttajaa Kanta-Hämeen-, Varsinais-Suomen ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksesta.

Paikalla on myös ollut puolustusvoimien virka-apuryhmä, jonka vahvuus oli 30 henkilöä. Lisäksi sammutustöihin osallistui rajavartiolaitoksen sekä puolustusvoimien helikoptereita, Vapon henkilökuntaa ja turvetuotannon toiminnanharjoittajia traktorein ja sammutusperävaunuin.

 

Pitkään jatkuneissa sammutustöissä on myös loukkaantunut sammutushenkilöstöä. Yhden henkilön vammat ovat vaatineet yön yli kestävää sairaalahoitoa.

Palaneen alueen koko tarkentui torstaina 37 hehtaariin, joista metsäalueita noin 7 hehtaaria.

Kanta-Hämeen pelastuslaitos jatkaa alueella jälkivartiointia ainakin huomiseen aamuun saakka. Vapo Oy jatkaa varsinaisen turvetuotantoalueen palopesäkkeiden sammutusta toistaiseksi. HÄSA

Päivitys 14.6. kello 18.04: paloalueen koko tarkentunut.

Kommentit

Turvepalon arvaamattomuus on kytevät pesäkkeet jotka muodostavat salakavalia onkaloita ja pettävät yllättäen ajoneuvon alla. Toivottavasti vuosikymmenten takaiset valitettavat suopalot ja turmat ovat olleet palokunnan koulutuksessa esillä niin Vapon kuin palokunnan henkilöstölle.
Naisten itsepuolustuskurssi Hämeenlinnassa kiinnosti niin paljon, että koulutusta on tulossa lisää syksyllä. Myös Riihimäellä järjestetään syksyn aikana vastaava koulutus. Kuva: Pekka Rautiainen

Naisten itsepuolustuskurssien kysyntä on noussut nopeasti 2010-luvulla. Hämeenlinnassa tällä viikolla kurssia järjestänyt XLNT-sportin Janne Ahonen kertoo, että kasvu jatkuu edelleen.Vuonna 2017 Ahonen koulutti itsepuolustuksen perusteita noin 1 500 henkilölle.

Kesän ennätyshelteillä pullovedet loppuivat kaupoista. Vaikka suomalainen vesi on maailman parasta, erilaisten pullotettujen vesienmyynti kasvaa koko ajan. Muovipulloissa vesi käy kalliiksi myös ympäristölle.1. KulutusSuomalaiset juovat yhä enemmän pullotettuja vesiä.

Rautatieaseman pyöräparkki arkistokuvassa. Kuva: Pekka Rautiainen / HäSa / arkisto

Rautatieaseman käyttäjät toivovat asemalle nykyistä parempaa ja turvallisempaa pyöräpysäköintiä.Tämä selviää Hämeenlinnan kaupungin ja Hämeenlinnan Pysäköinti oy:n teettämästä verkkokyselystä, jossa kartoitettiin aseman pyöräpysäköinnin kehitystarpeita.Kyselyn 103 vastaajasta 85 toivoi pyörän runkol