Julkaistu: 03.07.2018 12:01
-
Päivitetty: 03.07.2018 12:19

Burger King avautuu syksyllä Hämeenlinnassa

  • Burger King myy mm. hampurilaisia. Kuva: Burger King
    Burger King myy mm. hampurilaisia. Kuva: Burger King

 Hampurilaisravintolaketju Burger King avaa ensimmäisen ravintolansa Hämeenlinnassa ensi syksynä.

Ketjujohtaja Tom Söderström vahvistaa Hämeen Sanomille, että Burger Kingin ravintola avautuu Tiiriössä syys-lokakuussa.

Uusi ravintola sijoittuu entisiin työkaluliikkeen tiloihin Pitkätanhuankadulla. Kiinteistö on Lidlin myymälän vieressä.

Yhtiö rekrytoi parhaillaan vuoropäälliköitä uuteen ravintolaansa vuokratyöyritysten kautta.

Burger King avasi ensimmäisen ravintolansa Suomessa jo 1980-luvun alussa. Ketju poistui kuitenkin nopeasti maasta ja palasi takaisin vasta vuoden 2013 joulukuussa.

Sen jälkeen ketju on laajentanut toimintaansa nopeasti. Tämän vuoden loppuun mennessä ketjulla on jo lähes 60 toimipaikkaa.

Burger King ilmoitti maanantaina poistavansa muoviset pillit ja mukien kannet ravintolasalista. Jatkossa niitä saa vain erikseen pyytämällä. HäSa

Rototec tekee parhaillaan Vanajanlinnan uuden maalämpöjärjestelmän poraustöitä, joiden yhteydessä 60 kaivoon tulee kaikkiaan parisenkymmentä kilometriä teräksistä suojaputkea. Kuva: Pekka Rautiainen

Vanajanlinnan lämmitysjärjestelmän uudistamistyöt ovat täydessä vauhdissa.Päärakennukseen pihapiiriin porataan heinäkuun aikana kolmisenkymmentä geoenergia- eli maalämpökaivoa, joista jokainen on noin 300 metriä syvä.

Suomalainen moderniin tangoon erikoistunut yhtye Nuevo Quinteto Otra Vez ja argentiinalainen tangolaulaja Martin Alvarado ovat pitäneet yhtä jo vuosia.Heinä-elokuun vaihteessa Alvarado ja yhtye kiertävät Suomea yhdeksän paikkakunnan "Tähdet meren yllä" -kiertueella, joka tulee sekä Hämeenlinnaan ett

Kanta-Hämeen käräjäoikeus antoi maanantaina ehdollisen vankeustuomion 23-vuotiaalle miehelle lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.Oikeuden antaman julkisen selosteen mukaan mies oli ollut sukupuoliyhteydessä 14-vuotiaan tytön kanssa tämän vuoden huhtikuussa.Syyttäjä vaati miehelle rangaistusta kahd

Osuuskauppa Hämeenmaa suunnittelee aloittavansa verkkoruokakaupan ja siihen liittyvän kotiinkuljetuspalvelun kokeilemisen Hämeenlinnassa.Toimitusjohtaja Olli Vormiston mukaan kokeilu aloitetaan mahdollisesti ensi syksyn tai talven aikana.Verkkokaupan osuus ruokakaupasta on toistaiseksi ollut hyvin p