Julkaistu: 08.08.2018 10:25
-
Päivitetty: 08.08.2018 10:30

Rattijuoppo peruutti jalankulkijan päälle Sibeliuksen puistossa - poistui paikalta

Iäkäs mies loukkaantui jäätyään peruuttavan pakettiauton töytäisemäksi Hämeenlinnassa Sibeliuksen puistossa tiistaina iltapäivällä.

Pakettiauto poistui törmäyksen jälkeen paikalta, mutta poliisi tavoitti auton Linnankadun ja Koulukadun risteyksessä.

Autoa ajanut vuonna 1962 syntynyt nainen puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman.

Poliisin mukaan nainen ei ollut huomannut peruuttaneensa kenenkään päälle puistossa. Naista epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä vammantuottamuksesta.

Auton tönäisemäksi joutunut mies vietiin hoidettavaksi Kanta-Hämeen keskussairaalaan. HäSa

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Sari Raution elämässä on aina ollut paljon läheisiä ihmisiä ja tukiverkkoja. Nytkin hänen talossaan asuu kolme sukupolvea, kun äiti muutti paritalon toiseen päähän. Kuva: Pekka Rautiainen

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) on tottunut siihen, että elämässä tehdään paljon asioita ja että umpikujia ei ole. Elämäntapa juurtui häneen jo lapsuudenkodissa Pohjois-Suomessa.Oli sinänsä tragedia, että Raution äiti jäi nuorena leskeksi kahden lapsen kanssa.

Tero Suntialan ja Heidi Mehtovuoren maitotilan laidunnusalue on perinneympäristö. He saivat alueen ylläpitoon 1200 euron tuen sähkönsiirtoyhtiö Fingridiltä, jonka voimajohto kulkee sen yli. Kuva: Esko Tuovinen

Maanomistajat voivat nykyään saada perinneympäristönsä hoitoon Fingrid oyj:ltä rahallista tukea, mikäli heidän maillaan on yhtiön rakentama voimajohto.Perinneympäristö on perinteisten elinkeino- ja maankäyttötapojen muovaama luontotyyppi, jolla esiintyy uhanalaisia lajeja.

Kalvola-seuran puheenjohtaja Veikko Rantanen on loistava tarinankertoja. Hän on kerännyt seudun ihmisiltä kauhu- ja kummitustarinoita, joiden kertomiselle ei ole otollisemman nimistä paikkaa kuin Murhalampi. Myös Murhalammen nimellä on oma tarinansa, joka ajoittuu Isonvihan aikaan. Kuva: Esko Tuovinen

Kalvolassa eli 1900-luvun vaihteessa Iso-Otto. Paikkakunnan persoona, monitaitava mies. Yhteen aikaan hän toimi haudankaivajana, mutta lämpimän kesän takia työpäivät olivat uuvuttavia. Niinpä hän päätti kaivaa hautoja yöllä.Kylän pojat saivat loistoidean.

Kuvassa näyttelijät Ria Kataja ja Hanna Vahtikari. Kuva: Esko Tuovinen

Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri löi tänä vuonna aiemmat katsojaennätyksensä Juha Tapion hitteihin perustuvalla Kaksi puuta -esityksellään.Otto Kanervan ja Osku Valveen kirjoittama ja Kanervan ohjaama romanttinen komedia keräsi kesän aikana 20 700 katsojaa.