Uutiset

Kanta-Hämeen hakkuuaukkoihin yli kaksi miljoonaa kuusentainta

Metsänistutuskausi alkaa ensi viikolla sitä mukaa, kun routa sulaa.

Ensimmäiset taimikuormat on Kanta-Hämessä jo jaossa istutuspalstoille ja tavoitteena on juhannukseen mennessä istuttaa metsiin yli 2,5 miljoonaa puuntainta. Kuusen osuus vahvistuu entisestään.

-Urakka on normaalia suurempi. Tänä keväänä uudistetaan veroaukkoja, jotka ovat syntyneet, kun tähän asti pinta-alaverotuksessa olleet metsänomistajat myivät hyvin vilkkaasi metsiään, sanoo Kanta-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Pasi Ruuska.

Kanta-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen alueella metsänistutukseen osallistuu kymmeniä metsureita, kausityöntekijöitä, metsäpalveluyritysten henkilöstöä ja metsänomistajat itse vastaavat noin 40 prosentista.

– Istuttajaa kohden varataan kaudessa noin 45 000 tainta. Yksi kuusentaimi maksaa 0,8-1,5 senttiä ja istuttajan palkka sivukuluineen on seitsemän sentin vaiheilla. Hehtaarille kuluu 1 600-2 000 taintam sanoo Ruuska.

Päivän lehti

2.12.2020

Fingerpori

comic