Uutiset

Kanta-Hämeen poliisi takavarikoi historiansa suurimman amfetamiinierän Hausjärvellä

Poliisi takavarikoi viime syyskuussa lähes neljä kiloa amfetamiinia Hausjärven Ryttylästä.

Tutkinnan aikana on ollut vangittuna kymmenkunta henkilöä, joista valtaosa asuu tai on asunut Kanta-Hämeessä. Edelleen on vangittuna neljä henkilöä, muun muassa amfetamiinin maahantuojaksi epäilty Liettuan kansalainen.

Saman useita kuukausia kestäneen tutkinnan aikana takavarikoitiin Lahdessa yli 700 tablettia 8 milligramman Subutexia. Ryhmän epäillään välittäneen kesän aikana amfetamiinia ja Subutexia mm. Hämeenlinnaan, Forssaan, Kirkkonummelle ja Ouluun.

Noin 25-vuotias hämeenlinnalainen välitti kesällä amfetamiinia keskustan tuntumassa sijaitsevasta kerrostaloasunnosta. Toiminta aiheutti taloyhtiössä niin paljon häiriötä, että muut asukkaat tekivät siitä ilmoituksia poliisille.

– Takavarikko oli taas yksi osoitus, että Kanta-Hämeen alueelta löytyy amfetamiininkäyttäjiä. Erästä suurin osa olisi varmaankin kulkeutunut tämän alueen käyttäjille, sanoo rikoskomisario Teemu Saukoniemi.

Takavarikoidun amfetamiinin arvo olisi ollut katukaupassa noin 140 000 euroa, Subutexien 56 000 euroa.

Kanta-Hämeen poliisilaitos, jonka toiminta-alueeseen kuuluvat Forssa, Riihimäki ja Hämeenlinna, teki esitutkinnan aikana tiivistä yhteistyötä Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksikön sekä Päijät-Hämeen- ja Oulun poliisilaitosten kanssa.

Asia siirtyy lähiaikoina syyteharkintaan. (HäSa)

Päivän lehti

29.5.2020