Uutiset

Kanta-Hämeen Ratsastajilla kovatasoiset juhlakilpailut

Kanta-Hämeen Ratsastajat ovat olleet 30 vuoden ajan yksi alueen isoimmista ratsastusseuroista. Juhlavuoden kunniaksi Kanta-Hämeen Ratsastajat järjestivät Rengossa MP-Centerissa kaksipäiväiset kouluratsastuskilpailut, jotka huipentuivat sunnuntaina kansallisen tason Prix de Kanta-Hämeen Ratsastajat -kilpailuun.

– Emme ole pitkään aikaan järjestäneet korkeimman 3. tason kilpailuja. Nyt juhlien kunniaksi nämä kilpailut oli mukava järjestää, kun meillä on nyt paljon aktiivisia toimijoita. Myös puitteet MP-Centerissä ovat erinomaiset kilpailuiden järjestämiseen, kertoi kilpailujen johtajana toiminut Heidi Taipale.

Lauantaina MP-Centerissä kilpailtiin 1. ja 2. tason kilpailuja. Vaativan B-luokan voittoon ratsasti Kangasalan Ratsastajien Pia Bos hevosellaan Unkas. Helppo B-luokan voitti Lohjan Ratsastajien Essi Hiidensalo Notholmens Linzanolla. Suontaan Ratsastajien Maria Nikkilä oli tammallaan Merileia neljäs. Vaativa A-luokan voitti Ypäjän Ratsastajien Eerika Pekkarinen Persiljalla.

Sunnuntaina vuorossa oli 3. tason kilpailut. Kanta-Hämeen Ratsastajien juhlakilpailun voittoon tyylitteli Ypäjän Ratsastajien Anna Kärkkäinen hevosellaan Elves Angel. Arvostelutuomareilta pisteet 66.50 saanut kaksikko tähtää jatkossa Small Tourin finaaleihin.

– Meillä meni tänään hyvin. Pieniä virheitä mahtui suoritukseen, mutta hevonen oli tänään hyvä, Kärkkäinen kiitteli tammaansa.

Toiseksi ratsasti Anu Sironen Santoyalla (63,68) ja kolmas oli Joni Nikkanen Kastaniegårdens Nemolla (63,37).

Suomenhevosten omat luokat keräävät aina paljon osallistujia kouluratsastuskilpailuissa eikä Prix de Suomen Hippos tehnyt poikkeusta. MP-Centerissä nähtiin peräti 36 suoritusta suomenhevosten luokassa. Kovatasoisen kilpailun voittoon ratsasti useamman Suomen mestaruuden voittanut Helsingin Ratsastajien Heidi Svanborg-Lodman hevosellaan Corleone. Voittopisteet olivat 68,45 %.

Toiseksi tuli Tammelan Ratsastajien Emma Kuru hevosellaan Silvolan Hemminki (67,38) ja kolmanneksi ratsasti Ypäjän Ratsastajien Annamari Heikkilä hevosella Ypäjän Arska (67,02). HÄSA

Asiasanat

Päivän lehti

19.1.2020