Uutiset

Kanta-Hämeen suuri vaalikeskustelu starttaa tiistaina

Hämeen Sanomat ja Radio Häme kutsuvat vaaleista kiinnostuneita tiistaina Verkatehtaalle Kanta-Hämeen ensimmäiseen suureen vaalikeskusteluun.

Tiistai-iltana puoli kuudelta alkavaan vaalipaneeliin osallistuvat Timo Heinonen kokoomuksesta, Risto Autio keskustasta, Johannes Koskinen SDP:stä, Aino-Kaisa Pekonen vasemmistoliitosta, Eero Yrjö-Koskinen vihreistä, Timo Sinivuori kristillisdemokraateista ja Heimo Peltola perussuomalaisista.

Paneelin juontaa Hämeen Sanomien päätoimittaja Pauli Uusi-Kilponen ja yleisön joukossa mikrofonia kuljettaa monimediatuottaja Elina Nummelin. Yleisö on tervetullut paikalle jo tuntia ennen, sillä kello 16.30 Lasipihalla aukeaa vaalitori, jossa puolueet ja ehdokkaat esittelevät itseään ja ajatuksiaan äänestäjille.

Tilaisuus tulee suorana Radio Hämeestä. Lisäksi siitä lähetetään videokuvaa Hämeen Sanomien verkkosivuille.

Toinen vaalikeskustelu järjestetään juuri vaalien alla 15. huhtikuuta. Tuolloin juontajina toimivat Radio Hämeen päätoimittaja Pertti Lampinen ja mediapersoona Simo Frangén.

Kaikille avoimet tilaisuudet ovat maksuttomia. (HäSa)