Uutiset

Kanta-Hämeen vuoden urheilija menestyy klassisessa voimanostossa

Hämeenlinnalaisella voimanostajalla Hanna Rantalalla on takanaan erinomaisesti sujunut kilpailukausi. Mestaruuksia ja ennätyksiä kansainvälisissä klassisen voimanoston kisoissa saavuttanut Laitilan Voimailijoiden edustaja oli kovassa kunnossa koko vuoden. Varsinkin penkkipunnerruksessa hurjia painoja kolisteleva Rantala menestyi muun muassa kesäkuussa Texasissa Yhdysvalloissa käydyissä voimanoston MM-kisoissa.

– Voitin sarjan 47 kiloa penkin lajikultaa maailmanennätystuloksella 93 kiloa ja kokonaiskisassa sain MM-pronssia tuloksella 343 kiloa. Kovia rautoja sain ylös vuoden muissakin kisoissa, mutta Texasin kisoissa onnistuin hyvin todella kovan dieetin ja pitkän kisamatkan jälkeen. MM-kisojen jälkeen aloin saada lisää kiloja myös kokonaistulokseeni, joka parani hetkessä 22,5 kiloa, Rantala muistelee.

Rantala on saanut palkintoja myös kilpailukauden jälkeen. Hän on muun muassa Kanta-Hämeen vuoden 2016 urheilija. Valinnasta vastasi Hämeen Sanomien urheilutoimitus.

Rantala oli mukana MM-kisoissa ensimmäisen kerran jo vuonna 2003. Uransa alkutaipaleella hän menestyi penkkipunnerruksessa varustekisoissa, joissa saa käyttää nostoja tukevia paitoja. Sarjaan 52 kiloa Rantala ennätti tehdä rajun penkkituloksen 127,5 kiloa.

– Olkapääleikkauksen ja yhden välivuoden jälkeen innostuin uudelleen treenaamaan, ja toissa vuonna rauta alkoi kulkea klassisen puolella oikein kunnolla, kun tein epävirallisen ME-tuloksen 90,5 kiloa. Klassinen voimanosto on ollut minulle aina luontaisempi laji, sillä olen harjoitellut venäläisen koulukunnan opeilla, joka ei rakennu varusteisiin, Rantala kertoo.

Rantalan kilpailukausi päättyi kahteen SM-kisaan joulukuussa. Penkkipunnerruksessa hän nosti sarjassa 57 kiloa uuden Suomen ennätyksen tasan sata kiloa, joka on enää viisi kiloa ME-tuloksesta. Myös voimanostossa hän ylsi ehjään sarjaan ja sai kasaan SE-raudat 380 kiloa.

– Koko kausi sujui erittäin hyvin, vaikka kovia kisoja oli paljon sekä ulkomailla että kotimaassa. Kovalla työnteolla näyttää kuitenkin tulostakin syntyvän, Rantala pohtii.

Rantala harjoittelee 4–5 kertaa viikossa. Ohjelmassa on aina kaksi lajia per treeni.

– Harjoittelen lähes pelkästään voimanostoliikkeillä, eli en tee paljon apuliikkeitä. Olen huomannut, ettei ainakaan minulle ole hyötyä esimerkiksi jalkaprässistä. Se ei ole tuonut lisää voimaa kyykkyyni.

– Myös palautumiselle on annettava aikaa. Toisaalta ennen kisoja ei parane liikaa herkistelläkään. Ainakaan minulle se ei sovi, Rantala nauraa.

Kilpailukausi 2017 Rantalalla alkaa näillä näkymin voimanoston EM-kisoilla maaliskuussa. Thistedissä Tanskassa järjestettävissä kisoissa Rantala ei puolusta viime kevään sarjan 47 kiloa mestaruuttaan, sillä hän nostaa painoluokkaa ylempänä, 52-kiloisissa.

– Kalenteri näyttää ensi kaudellakin aika täydeltä. Tanskan kisojen jälkeen ovat vuorossa penkin MM-kisat Texasissa huhtikuussa ja juhannuksena voimanoston MM-kisat Minskissä Valko-Venäjällä. EM-kisoissa tavoitteena on mitali, vaikka tarkoitus on hieman säästellä kroppaa MM-kisoihin. Sarjassa 52 kiloa tasokin on aika kova, sillä Ruotsin Sofia Loftin ME-tulos on 417,5 kiloa. Viimeistään Minskin kisoihin pitäisi painotkin sitten taas vetää 47 kiloon ja olla parhaassa iskussa, suunnittelee Rantala. HäSa

Asiasanat