Uutiset

Kantahämäläiset surffaavat selvästi hitaammin kuin suomalaiset keskimäärin

Vain 41 prosentilla Kanta-Hämeen kotitalouksista on laajakaistainen internetyhteys. Koko maassa vastaava luku on 57 prosenttia. Tieto käy ilmi Tilastokeskuksen tuoreesta kuluttajabarometristä.

Barometristä selviää myös, ettei pientä määrää voi selittää ainakaan maakunnan huonolla kaapelitarjonnalla, sillä kaapelin kautta tv-kuvansa saavia on Kanta-Hämeessa yhtä paljon kuin muualla maassa.

Lisäksi Hämeen Liiton pari vuotta sitten tekemän selvityksen mukaan lähes kaikilla maakunnan talouksilla on mahdollisuus liittyä laajakaistaverkkoon.

Laajakaistojen pieni määrä Kanta-Hämeessä oli yhtenä syynä sille, että Päijät-Hämeen Puhelin lähti tarjoamaan yhteyksiään naapurimaakunnan markkinoille.

Tuotepäällikkö Anne Valaja Hämeenlinnan Puhelin Oy:stä pitää tietoa Kanta-Hämeen pienestä laajakaistakannasta yllättävänä, sillä Hämeenlinnassa ja naapurikunnissa laajakaistoja on hänen arvionsa mukaan 55 prosentilla talouksista. (HäSa)