Uutiset

Kantolanniemen kaavoituksen eteneminen vaatii kaupungin satsausta

Vanaja-Kantolan alueen kaavoitus kaipaa lähivuosina kaupungin vahvaa resurssointia, vaatii diplomi-insinööri Lulu Riikonen Hämeen Ely-keskuksesta.

Riikonen on ympäristöpuolen edustajana mukana Hämeenlinnan Kantolanniemen kaavoituksesta käynnissä olevassa kansainvälisessä EU:n Becosi-hankkeessa, jossa Vanaja-Kantola on pilottikohde.

-Kaavoitukseen on saatava lisää ihmisiä. Esimerkiksi Ruotsissa Mutalan 44 000 asukkaan kaupungissa on kuusi kaavoitusarkkitehtiä. Meillä asukkaita on 67 000 ja vain kaksi arkkitehtiä. Lisäksi kaupungilla on meneillään monia suuria hankkeita, eli ei ole ihme, että asiat eivät etene.

-Yhteistyötä ympäristö- ja kaavoituspuolen kanssa on lisättävä entisestään, Riikonen toteaa.

Loppukesäksi on tarkoitus saada valmiiksi alueen asemakaavarunko, johon on 70 000 euron määräraha.

-Kehittelemme, millä tavalla rakennuksia kannattaa alueelle sijoitella ekotehokkaasti niin, ettei kaikkea pilaantunutta maata tarvitse kaivaa pois, jos päälle voi tehdä esimerkiksi parkkipaikan, Riikonen antaa esimerkin.

Vanajaveden sedimentitkin tutkitaan

Kesän aikana Vanaja-Kantolan alueesta tehdään tutkimussuunnitelmat, ja elokuussa alueella suoritetaan kairauksia ja näytteenottoa jo aiemmin alueella tehtyjen maaperätutkimusten lisäksi.

-Se tiedetään jo nyt, että mitään akuuttia paniikkia ei ole. Mitään hirveitä ongelmajätteitä sieltä ei ole löydetty.

Syksyllä kaavoitusta on tarkoitus viedä eteenpäin.

Hämeen Ely-keskuksella on suunnitteilla myös yhteisen sedimenttitutkimuksen tekeminen Vanajavesikeskuksen kanssa.

-Vanajaveden sedimentit ovat aika mömmöisiä. Rantoja ei ole yleensä lähdetty ruoppaamaan, vaan sedimentin päälle on laitettu suojakankaat ja uudet massat, kuten uimahallin kohdalla.

Kesällä Hämeen Ely-keskuksen väkeä käy hakemassa ideoita Tukholman noin 20 000 asukkaan Norra Djurgårdsstadenin asuinalueelta, joka tunnetaan energiaomavaraisuudestaan.

Kaupunki aikoo kaavoittaa Kantolanniemen aluetta tulevaisuudessa pala kerrallaan.

-Luulen, että menee kymmenen vuotta ennen kuin siellä asutaan. On se vaan niin herkullinen alue! Lulu Riikonen hehkuttaa.

Hämeen Ely-keskuksen vieraana oli tiistaista torstaihin Becosi-hankkeen vetäjiä eri maista neuvottelupäivillä. (HäSa)