fbpx
Uutiset

Kap Hornin kiertäjä

Kuukausi keinuntaa, tärinää, kohinaa, solinaa ja pauketta. Kylmäkoskelaisen, Hämeenlinnassa terveyskeskuslääkärinä työskentelevän Lara Harrisonin mielestä se oli niin ihanaa, että hän suunnittelee jo uusintaa.

Harrison työskenteli alkuvuodesta kuukauden suomalaisen koulupurjealuksen, kuunari Helenan kansioppilaana Etelä-Amerikan rannikkovesillä.

Matka oli kuin palkinto rankasta opiskelusta. Tampereelta lääkäriksi valmistunut Harrison kuuli mahdollisuudesta osallistua Opetusministeriön tuella Helenan purjehdukseen, lähetti hakemuksen purjelaivasäätiölle ja pääsi mukaan.

Hän nousi tammikuussa laivaan Chilen Valparaisossa, missä lähes koko 20-henkinen oppilasmiehistö vaihtui. Suurin osa lähti valtameripurjehdukselle kylmiltään. Harrisonilla oli runsaasti kokemusta vesilläolosta, mutta ketterällä pikkuveneellä, joten esimerkiksi kuunarin purjeissa riitti opeteltavaa.

Ja keinunnassa. Kolmipistekiinnitys kannatti sisäistää oitis.

– Koko ajan molemmat jalat maassa ja toinen käsi kiinni jossain. Molemmin käsin ei voinut kantaa tavaroita ollenkaan. Pannukakustakin tuli uunissa toisesta päästä paksumpi, kun vene oli kallellaan. Joskus haimme kannelta turvavaljaat, että pystyimme tiskaamaan, Harrison nauraa.

Alkajaisiksi nousi myrsky

Harrison oli varautunut laivan kallistumiseen ja jatkuvaan ylös alas -liikkeeseen, mutta tuli silti ensi kertaa elämässään merikipeäksi. Kahden päivän purjehduksen jälkeen laiva nimittäin alkoi loikkia odotettua hurjemmin: nousi myrsky.

– Odotin isoja aaltoja, mutta kun heti tuuli 24 metriä sekunnissa ja tavarat alkoivat irtoilla kiinnikkeistään, ajattelin, että nyt se sitten alkoi ja tätä tämä sitten on. Sinä yönä menimme satamaan, Harrison kertoo.

Seuraavana päivänä meri oli rauhoittunut – joskin pelkin moottorivoimin edettäessä laiva tärisi ja keinui edelleen melkoisesti.

Paikka, jonka oikullisuutta etukäteen pelättiin, pysyi tällä kertaa suhteellisen tyynenä. Lara Harrison on nyt yksi niistä merenkävijöistä, jotka ovat kiertäneet pahamaineisen Kap Hornin, jonka alueella makaa ainakin 800 purjelaivan hylyt.

– Tuntui siltä kuin olisimme voittaneet ison urheilukisan, saavuttaneet jotain erityistä. Tuuli noin 12 metriä sekunnissa, mikä täällä olisi kova puhuri. Siellä se tuntui leppoisalta, Harrison hymyilee.

Miehistö piti Kap Hornin kierrettyään muistotilaisuuden hukkuneille merimiehille.

Kännykät toimivat vaihtelevasti

Kuukausi 38-metrisessä purjelaivassa oli täydellinen irtiotto maakravunelämästä Suomessa.

– Purjeveneessä elämä kulkee neljän tunnin jaksoissa. Kerrallaan neljä tuntia nukkumavuoroja, ruorin pitoa, ohjaamista, navigointia, purjeidennostoa ja -laskua, ruoanlaittoa tai tähystämistä, Harrison luettelee.

Laivan arkeen kuuluu myös sänkyjen kiinnittäminen niin, ettei nukkuja putoa, kun laiva on jompaankumpaan suuntaan kallellaan. Kaiken aikaa seuraavat myös meren äänet. Aaltojen pauke laivan kylkiin ja veden solina alas kannelta.

Oppilaspurjehtijoille riittää, että he totuttelevat merilläoloon ja opettelevat veneen käsittelemistä.

Purjelaivasäätiö oli etukäteen selvittänyt reitin merivirrat, haistellut sääennusteita ja ottanut yhteyttä matkanvarren viranomaisiin.

Muu maailma oli kirjaimellisesti tavoittamattomissa: veneen satelliittipuhelimen käyttö oli kallista, ja kännykät toimivat satamissa vaihtelevasti. Reissaajille oli mahdollista lähettää terveisiä säätiön internetsivujen kautta, mutta he itse saivat viestinsä läpi harvoin.

Etelässä aina pipo päässä

Etelä-Amerikan eteläkärjen kiertäminen purjelaivalla saattaa nopeasti ajateltuna kuulostaa mukavalta: auringonkimmellystä, turkoosia vettä. Lämpöä.

Katin kontit. Purjehtijat toppautuivat villa- ja fleecekerrastoihin, gore-texiin, kumisaappaisiin ja pipoihin.

– Etelässä lämpöä oli noin kuusi astetta, Harrison hymyilee.

Pelkästään veden värissä riitti ihmettelemistä. Esimerkiksi Buenos Airesia lähestyttäessä suistovesi olikin yllättäen – ruskeaa.

– Siellä ilma oli jo varsin lämmin ja taivas kauniin sininen, mutta merivesi oli hiekanruskeaa. Uuteen väriin tottuminen vei hetken. Aluksi tuntui aika surrealistiselta.

Pingviinien, valaiden, delfiinien ja muiden meriotusten näkemiseen jäi nälkä. Lara Harrison purjehduskavereineen suunnittelee jo uutta seikkailua. Toisilleen entuudestaan tuntemattomista ihmisistä tuli raskaan purjehduksen aikana niin hyviä ystäviä, että he harkitsevat Atlantin ylitystä keväällä 2007. (HäSa)

Purjelaivasäätiö

– Suomen Purjelaivasäätiö, Sail Training Association Finland, on yli 30 vuotta vanha organisaatio, jonka tehtävänä on järjestää sail training -purjehduksia erityisesti nuorisolle.
– Säätiön toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön. Alusten miehistönä toimii noin 50 merenkulun ammattilaista ja purjehduksen aktiivista harrastajaa.
– Säätiön historiallinen tausta ulottuu Laivastoliittoon, joka järjesti ensimmäisiä meripoikaleirejä jo 1940-luvulla. Meriliitoksi muuttunut Laivastoliitto eriytti nuorisotoimintansa Purjelaivasäätiöksi vuonna 1973.
– Säätiön käytössä ovat alukset Helena, Midnight Sun, Raahen Fiia ja Feie.
– Lisätietoa www.staf.fi

Kuunari Helena

– Purjelaivasäätoön lippulaiva, joka on rakennettu vuonna 1992 varta vasten koulupurjealukseksi.
– Helenan talvipurjehduksilla Karibialla ovat olleet miehistönä tavalliset, noin 20-70-vuotiaat suomalaiset.
– Helenalla on purjehtinut noin 5 000 sail training -purjehtijaa ja 10 000 yritysvierasta.
– Takana yli 250 000 merimailia.
– Kuunarin vuosibudjetti on noin 250 000 euroa, josta huoltoihin, korjauksiin ja varusteluun kuluu 100 000 euroa.
– Tällä hetkellä Helena jatkaa järjestyksessä toista Joutsenen jäljillä -purjehdustaan ja matkaa Recifestä kohti St. Martinia. Helena lähti syyskuussa 2005 ja palaa Suomeen 6.5.2006.
– Purjehduksen hinta matkan pituudesta ja mahdollisista stipendeistä riippuen noin 400-1 800 euroa. Lentoliput maksetaan itse.

Menot