Uutiset

Karateseuran kisakausi käyntiin kaksoisvoitolla

Lauantaina 22.8 Helsingissä käyty Seitokai Challenge kilpailu avasi karaten kilpailukauden hieman pienemmällä reilun 100 osallistujan kilpailulla. Kilpailuun Hämeenlinnan karateseura osallistui viiden kilpailijan joukkueella. Joukkueen vastuuvalmentajana kisassa oli Niko Hämäläinen.

Kadettien eli 14–15-vuotiaiden ikäryhmä oteltiin ilman painoluokkia. Ylemmästä lohkosta sarjan voittaja Veeti Viitala aloitti urakkansa kukistamalla Lohjan Rasmus Kiiskisen vahvoin suorituksin pistein 4–0. Toisella kierroksella vastassa olisi ollut oman seuran Henri Weck, joka kuitenkin luovutti ottelun lääkärin suosituksesta. Alemmassa lohkossa Niko Mantere otteli Miska Salosen kanssa tiukan ottelun, joka päätyi Mantereen voittoon pistein 1–0. Seuraavalla kierroksella vastassa oli oman seuran Maximiliam Ollila. Seurakavereiden välisessä ottelussa ei nähty pisteiden arvoisia suorituksia ja voittaja jouduttiin valitsemaan tuomareiden äänestyksellä. Mantere jatkoi finaaliin äänin 3–2. Finaalissa Veeti Viitala ja Niko Mantere eivät esittäneet pistesuorituksia ja tasainen ottelu ratkaistiin äänestyksellä lipuin 3–2 Veeti Viitalalle.

Junioreiden eli 16–17-vuotiaiden +71 kilon sarjassa otteli Tuomas Haajanen, joka voitti ensimmäisellä kierroksella Lauri Koskisen nopeasti pistein 8–0. Toisessa lohkossa juniorisarjasta kokemusta hakemassa oleva Veeti Viitala kohtasi Mikko Remeksen, joka voitti ottelun pistein 2–0. Pronssiottelussa kohtasivat siis Lauri Koskinen ja Veeti Viitala. Viitala hoiti pronssiottelun mallikkaasti ennen otteluajan päättymistä pistein 10-0. Finaalissa Tuomas Haajanen kohtasi Remeksen, joka tällä kertaa sai hankittua voiton pistein 2–0 ja jätt Haajasen hopealle.

Junioreiden kevyessä sarjassa -70 kiloa otteli Niko Mantere, joka lähti myös hakemaan kokemusta vanhemmasta ikäluokasta. Kolmen ottelun urakka palkittiin lopulta pronssiottelussa voitolla Toni Cavoniuksesta pistein 3–0.

Asiasanat

Päivän lehti

4.4.2020