Uutiset

Karhu pakkohuutokauppaa suositumpi

Huutokaupat, erityisesti pakkohuutokaupat ja suuret tulipalot ovat aina kiinnostaneet kansalaisia. Mikä tuottaakaan enemmän aitoa iloa ja sanomatonta mielihyvää, kun vouti myy naapurilta sohvan alta. Se on pakko nähdä.

Huutokaupat ja tulipalot ovat kuitenkin menettämässä kansanjuhlan luonteensa karhulle. Jo kahdesti Tampereella ja kerran Pieksämäellä uteliaiden laumat ovat olleet haitaksi asti poliisin ja muiden karhunhäätäjien jaloissa. Pällistelijät ovat tukkineet sankoin joukoin tiet ja kadut. He ovat varoituksista ja kielloista välittämättä säntäilleet metsiin oletetuille karhun lymypaikoille.

Että pitää olla tyhmää sakkia! Mitä he oikein halusivat nähdä, karhunko vain sen kaatamisen, ehkä molemmat?

Voi sitä parkua ja huutoa, jos häiritty peto olisi tavalla tai toisella telonut nämä joka paikkaan nokkansa lykkäävät uteliaat. Kyllä olisi taas soimattu viranomaisia ja yhteiskuntaa toimettomuudesta kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi.

Kaupunkiin eksynyt ja jäljitetty eläin käy erittäin kovilla kierroksilla, on hermostunut ja stressaantunut. Se kokee olonsa uhatuksi eikä hetkeäkään epäile pyyhkäistä ensimmäiseltä kohtaamaltaan ihmiseltä otsanahkaa silmille tai peräti rouhaista tältä kurkun auki. Ehkä yhden varoittavan esimerkin jälkeen pölhöporukka pysyisi parvekkeillaan seuraamassa tilannetta.

Karhuja käyskentelee Suomessa pian lähes parituhatta, kanta on vuosi vuodelta vahvistunut. Venäjällä, itärajan takana on laskematon karhureservi, josta jatkuvasti tulee toisinajattelijoita Suomeen. Osa loikkaa takaisin, osaa kotiutuu pysyvästi.

Kannan tihentyessä ja levittäytyessä maan länsi- ja eteläosiin karhun ja ihmisen kohtaamiset runsastuvat. Tänä kesänä on sattunut jo muutama karhun ja auton yhteentörmäys. Kolarikarhu on jos mahdollista, vielä häijympi kuin kaupunkiin eksynyt citykarhu.

Ihan kohta, lähivuosina punnitaan, mikä on yhteiskunnan todellinen sietokyky karhujen määrään. Sen mittaavat ensisijassa taajamiin ilmestyvät otukset, eivät salomaiden kontiot. Maaseudulla karhuhavainnot ovat niin jo jokapäiväisiä, etteivät ne ylitä enää edes paikallislehden kesämatalaa uutiskynnystä.

Alkavalle metsästyskaudelle on myönnetty lupa parillesadalle karhunkaadolle. Suunta on oikea, sillä metsästys on omiaan karhuja käyttäytymään lajityypilleen ominaisesti eli välttelemään ihmistä.

Karhu on läpi aikojen ollut lukemattomien nuotiopuheiden ja tarinoiden aihe. Itä-Lapin Vuotosalueella kerrotaan nyt, kuinka nuori vierotusiässä ollut karhu, erauspoika oli esitellyt ylpeänä emolleen ensimmäistä saalistaan, hetteeseen kätkemäänsä pulskaa porvaria.

Emo ei ollut lainkaan ihastunut pönäkästä saaliista ja moitti poikaansa ajattelemattomaksi. Sen olisi pitänyt tappaa ruuakseen jängällä harpponut vihreä, uhanalaisten avainbiotooppien laihanlainen kartoittaja.

? Miksi niin? tivasi moitittu karhunuorukainen.

? Poikani, sinun pitää ajatella ruuansulatustasi. Ensinnäkään rasvainen ruoka ei ole ollenkaan terveellistä ja vihreä siksi, ettei heillä nykyisin ole selkärankaa ollenkaan, opasti karhuemo jälkeläistään.

Päivän lehti

19.1.2020