Kolumnit Uutiset

Karhujen rääkkäys on lopetettava

Jos vanhat merkit olisivat pitäneet paikkansa, olisin eilen puoliltapäivin istunut kaislikossa veneessä tai edennyt peltoaukeita halkovien valtaojien vieriä haulikko ampumavalmiina. Mutta ei, vanhat merkit eivät enää pidä paikkaansa.

Nuorempana sorsajahdin aloitukseen oli päästävä. Jos loma ei sattunut kohdilleen, sitä hankittiin keinoja kaihtamatta, jopa armeijasta. Parin päivän ylimääräinen loma arkipäivinä ei sentään alikersantiksi väitelleelle sotilaalle ollut temppu eikä mikään.

Myöhemmin työterveyslääkärikin oivalsi taudin kuvan ja ymmärsi kirjoittaa pari päivää saikkua nuhakuumeesta, vaikka tosiasiassa kysymys oli vakavasta ”lintuinfluenssasta”, erityisesti vesilintuinfluenssasta.

Sorsastus ei ole toki unohtunut eikä liekki sammunut, mutta olosuhteet eivät eilen olleet otolliset. Poutasäällä linnut lentävät vähän ja korkealla ja viljat ovat vielä puimatta.

Tänne rintamaiden sorsavesille on ilmaantunut kaiken maailman mäkättäjiä, jopa aikuisia miehiä, joiden mielestä sorsastajat ja muutkin metsästäjät ovat huonoja ihmisiä, joilla ei ole mitään oikeutta harrastukseensa.

Aina mäkätyksen taustalla ei ole edes suojelunäkemys, vaan joillekin on kerrassaan sietämätöntä, jos huomaa kaverin jotakuinkin viihtyvän puuhissaan. Metsästäjien ohella tämän ovat saaneet kokea nahoissaan ainakin moottorikelkkailijat ja veneilijät. Joillakin on ylipääsemätön halu säätää toisten elämää ja vapaa-aikaa.

Antaa olla, asiaan palataan, kunhan syksy on edennyt, mäkättäjät vetäytyneet kaupunkireviireilleen kyttäämään ihmisiä, viljat korjattu ja pulskat muuttosorsat tulleet.

Vesilinnustuksen kanssa samana päivänä alkoi myös karhunmetsästys. Muutamaa päivää ennen kauden alkua sattui pari ikävää tapausta, jotka eivät valitettavasti jää ainoiksi lajissaan.

Perjantaina karhu raateli hevosta Pylkönmäellä ja lauantaina alavutelainen lenkkeilijä sai tuntea mesikämmenen voiman ja mahdin. Molemmissa tapauksissa selvittiin vertavuotavin haavoin ja ruhjein.

Ja sitten ihmetellään ja ivataan maaseudun ihmisten petopelkoja. Sitä mukaa, kun karhukanta vahvistuu, tällaiset kohtaamiset lisääntyvät eikä niistä aina selvitä tikein, laastarein ja henkisin vammoin.

Riistantutkijat eivät juuri nyt paistattele maineensa kukkuloilla. Tiistaina Kyyjärvellä kaadettiin laillisessa metsästyksessä karhu, jonka kaulaan tutkimuspanta oli kasvanut kiinni. Pannan alus oli rumasti tulehtunut ja eläin oli kituessaan laihtunut pahoin.

Vastaava tapaus, johon ei kunnon vastausta ole kuulunut, sattui talvella Orivedellä. Siellä kaadetun karhun kaula oli tiukan pannan takia vereslihalla.

Jo on törkeätä touhua! Varmaa on ainakin se, etteivät karhut ole piruuttaan itse pantaansa kiristäneet.

Karhujen rääkkäys pannoilla pitää lopettaa. Tutkimuksen nimissä luontokappaleita kiusataan koko lailla turhaan, sillä karhun elämänkierto, syömiset, talviunet ja kulkemiset on jo moneen kertaan selvitetty.

Ei kai pantaa pidetä karhujen henkivakuutuksena salakaatojen varalta?

Päivän lehti

31.5.2020