Uutiset

Karjalaisuus siirtyy veren perintönä

– Kuumehoureissa ja painajaisunissa näen aina samaa unta pahoista pommituksista, vaikka olin sotien aikaan aivan pieni, syntynyt vuonna 1940, kertoo juuriltaan johannekselainen Eeva Suni.

Eeva Sunin antrealaisella miehellä Pertillä muistot eivät elä yksinomaan unissa. Kuusivuotiaan pojan mieleen painui lähtemättömästi evakkomatka Kuparsaaresta Pieksämälle.

– Kävellen lähdettiin kotoa liikkeelle. Tavarat olivat hevoskärryissä, lehmät perässä ja sitten naiset ja lapset. Edelle lähetettiin aina joku naisista kyselemään yöpaikkaa ja lupaa pysähtyä. Kuljettavaa oli lähemmäs kolmesataa kilometriä, joten välillä oli jäätävä pitemmäksikin aikaa paikoilleen.

Eeva ja Pertti Suni ovat nyt molemmat Lopen karjalaisia ja myös aktiivisia Lopen Karjalaseuran jäseniä säilyttääkseen karjalaiset tavat, perinteet ja kulttuurin rikastuttamassa hämäläistä pitäjää. Eeva Suni toimii seuran emäntäjaostossa ja Pertti Suni ensi vuonna hallituksessa.

Kotiseutu vetää yhä takaisin

Karjalaisten juuret ovat edelleen syvällä entisessä kotipitäjässä. Pertti Suni kertoo vanhoilla kotikonnuilla käydyn useamman kerran Lopelta.

– Ensimmäiset kerrat käytiin jo reilut parikymmentä vuotta sitten, salaa. Yhden kerran matka jäi keskenkin, kun tie perille ei löytynyt ennen kuin bensa loppui.

Sunien aikuinen tytär Anu Suni ei ole koskaan lähtenyt vanhempiensa matkaan Kuparsaareen, vaikka muuten tiedostaa hyvin vahvasti olevansa karjalainen ja siirtävänsä kotona oppimiaan tapoja myös omille lapsilleen.

Sunien tapaan Lopen Karjalaseuran nyt väistyvä puheenjohtaja Harri Hatakka on käynyt sukunsa juurilla. Nuoren, 1950-luvun lopulla syntyneen sukupolven edustajana Harri lähti katsomaan paikkoja, joista vanhemmat ja isovanhemmat olivat niin paljon puhuneet.

– Etukäteen ajattelin muistojen kullanneen kotikonnut ja tarinoiden saaneen ruusunpunaiset kehykset. Odotukset eivät olleet korkealla, mutta perillä ymmärsin mistä puhuttiin ja miksi. Tunsin vahvasti, että niissä upeissa maisemissa ovat sukuni juuret. Niillä konnuilla esi-isäni olivat viljelleet peltojaan 400-500 vuotta.

Karjalan Liiton tavoin Lopen Karjalaseurakin on virallisesti ottanut maltillisen linjan kysymykseen Karjalan palauttamisesta Suomelle. Yksittäisten karjalaisten ajatukset vaihtelevat. Harri Hatakka on miettinyt asiaan oman mielipiteensä.

– Totta kai olen palauttamisen kannalla. Varmasti sukuni ottaisi mielellään palan metsää ja pätkän rantaviivaa, mutta asialla on toinenkin puoli. Mitä useammin olen sillä käynyt ja tutustunut ihmisiin, sitä selvemmin ymmärrän maiden olevan nyt sinne siirretylle väestölle koti. Maiden palauttaminen ei ole enää yksinkertainen asia.

Nuoret puhuvat jo hämäläistä

Eeva ja Pertti Suni viettivät molemmat lapsuutensa ja nuoruutensa uudella kotipaikkakunnalla, Eeva Varsinais-Suomessa Turun ympäristössä ja Pertti Lopella.

– Kyllä me tunsimme olevamme karjalaisia, johan murre erotti muista. Me puhuimme mie ja muut mää. Ei sitä syrjimisenä voi pitää, sillä siihen aikaan koulussa oli niin isot joukot meitä karjalaislapsia. Yleensä meille tultiin herkästi kyläänkin, kai olimme sen verran vilkkaampia, miettii Eeva Suni.

Sekä Eeva että Pertti Suni ovat säilyttäneet karjalan murteensa, vaikkei se aina ole ollut helppoa. Pertti muistelee kuinka lapsena kouluun mennessään opetteli puhumaan hämäläisittäin, ettei murteelle olisi naurettu.

– Pitkään puhuin hämäläistä hämäläisten kanssa ja omien kesken karjalaista. Toisinaan sekoitan murteita vieläkin varsinkin miesten kanssa hirvimetsällä.

Sunien tytär Anu ei puhu karjalaista murretta, vaikka osaisi, jos haluaisi. Lopen Karjalaseuran tuleva puheenjohtaja, 26-vuotias Niina Pyyhtiä tunnustaa, ettei edes osaa puhua sukunsa murretta, jota vanhemmatkin ovat käyttäneet kotona vain vähän. Siitä huolimatta Niina Pyyhtiä on pienestä pitäen ollut mukana karjalaisten toiminnassa ensin tanhuten ja myöhemmin hallituksessa.

Puheenjohtajan paikalta varapuheenjohtajaksi siirtyvä Harri Hatakkakin osaa hyvin karjalaisen murteen, vaikkei sitä käytäkään.

– Lappeenrannan ja Imatran suunnalla vieraillessa murre tulee huomaamatta omaan puheeseen. Kyllä se niin syvään on juurtunut lapsuudessa, sanoo Harri.

Kieli ja tavat ovat aarteita, joita karjalaiset haluavat lastensa ja tulevien polvien vaalivan.

Lopen Karjalaseura juhlii 60-vuotista toimintaansa sunnuntaina 10. joulukuuta. Juhlapäivä alkaa aamukymmeneltä Lopen kirkossa jumalanpalveluksella ja muistokäynnillä sankariristillä sekä Karjalaan jääneiden muistopatsaalla. Päiväjuhla vietetään kirkonkylän koulukeskuksen Loppisalissa iltapäivällä kello yhdeltä. (HäSa)

Päivän lehti

29.1.2020