Uutiset

Kärme Kustaalla tarjoilitiin jäätä ja mutaa

Perinteinen enduron partiokilpailu Kärme Kustaan -kiemurat ajettiin lauantaina Etu-Hätilän ampuma-alueen vaativissa maastoissa. Muista enduromoottoripyöräkilpailuista poiketen Kärme Kustaalla kisataan joukkueina. Kolmihenkiset partiot kiersivät noin 25 kilometrin maastokokeen kahdesti ja avoin luokka kolme kertaa.

Lajin huippunimiä kisaan houkutellut avoin luokka tarjosi kovan väännön voitosta. Team Motopalvelun Markus Michelsson, Lauri Pohjonen ja Joni Tuominen ajoivat ensimmäisellä lenkillä lähes kahden minuutin turvin karkuun Marko Tarkkalan, Petteri Silvanin ja Henri Himmasen muodostamalta Beta Finlandin partiolta.

Myös kakkoskierros meni Motopalvelun joukkueen nimiin. Peli näytti selvältä, mutta Riihimäen Kahvakoplan Tarkkala johdatti oman ryhmänsä päätöskierroksella pohja-aikaan. Lopulta kiri jäi kesken, mutta harmittavan vähän. Ainoastaan 25 sekuntia erotti kärkikaksikon toisistaan.

– Himmanen jäi vähän jumiin suolla. Siinä meni vähän ylimääräistä, Petteri Silvan virnisti.

– Ekalla kierroksella oli aika paljon ruuhkaa, kun me lähdimme reitille luokan hännillä. Myöhemmin saimme ajaa yllättävänkin rauhassa omaa ajoa, Silvan jatkoi.

– Olihan se aika pieni ero, mutta ei tuo nyt niin vakavaa ole. Pääasia, että oli kivaa, Tarkkala hymyili.

Voittotaistelun tasaisuutta kuvastaa hyvin se, että kolmanneksi sijoittunut Eemil Pohjolan, Matias Savon ja Mika Tammisen trio jäi kärjestä jo yli 21 minuuttia.

B-luokan partioista täysin omaa luokkaansa oli Hämeenlinnan Moottorikerhon kolmikko Janne Porvari, Jyrki Savola ja Mika Turunen. Luokkavoitto ratkesi yli 12 minuutin erolla seuraaviin.

Suo, kuoppa ja enska

Yöpakkaset kovettivat reitin, mutta katsojien iloksi ja kilpailijoiden kiusaksi reitiltä löytyi myös kunnon upotuspaikkoja.

– Oli siellä kaksi kunnon suota. Oli minullakin pyörä välillä vähän kiinni, Tarkkala naureskeli.

Kilometrin verran ennen maalia oli märkä ja pehmeä suo, joka aiheutti varsinkin vähemmän ajaneille harrastajille melkoisia nostotalkoita. Vaihtoehtoisia ajolinjoja etsittiin pitkin metsiä, mikä johti toisinaan pikku sekaannuksiin. Parhaimmillaan, tai pikemmin pahimmillaan saman joukkueen pyöriä oli jumissa kaksin kappalein ja eri puolilla metsää.

Business-luokan voittaneen MP Racingin joukkueessa ajanut kaksinkertainen Päijänne-ajon voittaja Oskari Kantonen nojaili kuuseen ja katseli hikoilevien miesten teutarointia suolla. Joukkuetoveri Sami Pöllänen ajoi samaan aikaan joukkueen kolmannen lenkin, Sauli Penttilän pyörää irti hetteiköstä.

– Voisi olla vähän kiemuraisempaa. Vähän niin kuin kärmesmäisempää, Kantonen lohkaisi kasvot peruslukemilla.

Samaan aikaan ohi puuskutti jalkaisin mutainen mies, joka totesi parhaillaan ajavansa kahta kisaa, ensimmäistä ja viimeistä. Kunhan pyörä ensin olisi saatu liikkeelle suolta. Aitoa ”tiimspirittiä” eri partiot kuitenkin osoittivat ja tiettävästi ennen pimeää viimeisetkin pyörät oli kiskottu irti mudasta. (HäSa)

Asiasanat