Uutiset

Kärpäseltä revitään siipiä

Hämeenlinnan
kuntapolitiikka sai lisää virtaa, kun kokoomuksen valtuutettu Lulu Riikonen siirtyi perussuomalaisiin ja saman tien kuntavaalien ehdokkaaksi. Ehdokkaaksi ryhtyi myös innokas nettikirjoittaja Kari Ilkkala.

Kokoomuksen ja Riikosen yhteistyön eväät oli ajat sitten syöty: omasta puolueesta tuli Riikosen pahimpia vastustajia.

Kokoomuksessa luettiin niin, että Riikonen haluaa potkuja, jotta hän pääsee kantamaan marttyyrin sädekehää. Jos lähtee, erotkoon ja olkoon loikkari, linjattiin kokoomuksessa.

Riikonen teki ratkaisunsa ja erosi kokoomuksesta.

Kokoomuksen tyytyväisimpiin lukeutuu Sari Rautio, joka keräsi samassa kehässä Riikosen kanssa ääniä viime eduskuntavaaleissa. Kilpailija on poissa, mikä ei voi heikentää Raution asemaa, jos hän vielä kansanedustajaksi haluaa.

Ilkkalan ensimmäinen testi ei ole politiikassa vaan oikeudessa. Hän käy käräjiä Hämeenlinnan kaupungin kanssa ja päätöstä odotetaan lähiviikkoina.

Ilkkala on tehnyt selväksi, että hän tietää ja muut häntä paljon vähemmän. Tappio käräjillä olisi hänelle nolo tietämisen välinäytös ennen syksyn kuntavaaleja.

Kovaa puhumisessa on riskejä, vaikka oikeassa oleminen hivelisi kuinka omaa egoa.

Kaksikon
päätös antaa ajattelemisen aihetta keskustalle ja varsinkin valtuustoryhmän puheenjohtajallalle Hannu Kärpäselle. Hän kilpailee tietämisessä Ilkkalan kanssa.

Kärpänen ampuu kaikkea liikkuvaa. Perussuomalaiset ampuvat liikkumatontakin, kaikkea, missä on kokoomuksen, SDP:n ja keskustan väriä.

Kysymys on yksinkertainen: miten keskusta pärjää haukkumisen kilpalaulussa? Kärpäseltä revitään irti kritiikin siipiä.

Matkassa on pysyvä rasite: keskusta edustaa vanhojen puolueiden rappiota.

Houkutusta on voimien kokoamiseksi kokoomusta ja SDP:tä vastaan ja mallin pitäisi sopia keskustalle. Perussuomalaisten etua liitto tuskin palvelee, sillä puolueella on heittää vaaleihin vähän kovia nimiä.

Niin voisi käydä, että perussuomalaiset kerää äänet ja muut liiton puolueet valtuustopaikat.

Puntarissa on kuntapolitiikan tyyli. Onko politiikka Hämeenlinnassa riitelyä vai vastapuolen kuulemiseen ja kunnioittamiseen perustuvaa yhteisten asioiden hoitoa?

Kaupunkiin on rakennettu keskussairaala, Tiiriön kauppakeskus, kouluja, päiväkoteja ja vanhusten hoitopaikkoja, raatihuone…

Onko tulosta tuottanut kuntapäättäjien riitely vai rakentava yhteistyö yli puoluerajojen? Kysymykseen vastaavat äänestäjät.

Kuntapolitiikassa suuret siirrot eivät ole mahdollisia, koska tilaa muutoksille on vähän – kuntapäättäjät toki vaihtuvat. Tämä ei estä perussuomalaisia lupaamasta suurta muutosta.

Vaaleissa mielikuvilla ei ole rajoja.