Uutiset

Kärpät rankaisi erikoistilanteissa HPK:n A-nuoria

Hämeenlinnan Pallokerhon hyvä ja tasainen vääntäminen Oulun Kärppiä vastaan ei riittänyt lauantaina voittoon nuorten SM-liigassa. Kärpät voitti kotiottelunsa Kerhoa vastaan maalein 4–1 (1–1, 1–0, 2–0).

HPK:n päävalmentaja Matti Tiilikainen harmitteli ottelun jälkeen Kärppien erikoistilannemaaleja.

– Tasainen peli, jonka erikoistilanteet ratkaisivat. Kärpät teki kolme maalia ylivoimalla ja yhden rangaistuslaukauksella. Me otimme jäähyjä vähän liikaa, ja hävisimme nyt vähän niihin. Pelissämme oli paljon hyvää. Puolustimme hyvin ja se oli myös iso teemamme, mutta alivoimalla emme saaneet vastustajaa kuriin, Tiilikainen sanoi.

HPK:n A-nuoretkin kärsivät tällä hetkellä loukkaantumisista, mutta niiden taakse päävalmentaja ei mene.

– Aina lähdetään parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Meillä on tietysti nyt loukkaantumisia, mutta se on myös muille hieno mahdollisuus. Asia pitää nähdä niin, eikä mitenkään muuten, Tiilikainen muistutti.

HPK:n ainoan maalin Oulussa teki Jere Innala Tommi Haraisen ja Jimi Jalosen syötöstä. Kärpistä maalinteossa onnistuivat Tino Metsävainio (1+1), Tuomas Vartiainen (1+1), Sami Pekkala ja Veli-Matti Tiuraniemi. Henri Viitala torjui HPK:n maalissa 21 laukausta. HäSa

Asiasanat