fbpx
Uutiset

Karttojen päivittäjät liikkuvat nyt pihamailla

Etelä-Suomen maanmittaustoimisto päivittää parhaillaan peruskartta-aineistoa Hämeenlinnan, Hattulan, Janakkalan, Hausjärven, Forssan, Tammelan, Humppilan ja Jokioisten seudulla.

Näillä alueilla voi törmätä Maanmittauslaitoksen kartoittajiin, jotka liikkuvat maastossa. Kartoittajan tunnistaa Maanmittauslaitoksen työvaatteista ja autossa olevasta tunnuksesta.

– Kartat päivitetään ilmakuvien pohjalta. Kartoittajat tarkistavat tietoja maastossa, koska ilmakuvausten jälkeen on voitu rakentaa uusia teitä tai rakennuksia. Myös puut ovat voineet estää kohteen havaitsemisen ilmakuvasta, kertoo kartastopäällikkö Reima Ronkainen Etelä-Suomen maanmittaustoimistosta.

Kartoittajat poikkeavat talojen ja kesämökkien pihoihin katsomaan rakennusten määrän ja sijainnin. Karttoihin merkitään myös, onko kyseessä talous- vai asuinrakennus. Myös tiestö kartoitetaan ja luokitellaan tien leveyden ja päällysteen mukaan.

Päivitykset 5–10 vuoden välein

Maastotarkistuksia tehdään noin 5–10 vuoden välein. Määräaikaisten päivitysten lisäksi karttatietoja päivitetään jatkuvasti esimerkiksi kunnilta saatujen tietojen perusteella.

Karttatietojen ajantasaistaminen on tehty tällä seudulla edellisen kerran vuosina 2007–2008.

Maastossa tarkistetut tiedot tallennetaan Maanmittauslaitoksen ylläpitämään maastotietokantaan, joka on koko Suomen kattava maastoa kuvaava aineisto. Maastotietokantaa hyödynnetään karttojen ja esimerkiksi paikkatietosovellusten teossa.

Maksuttomassa Karttapaikka-verkkopalvelussa päivitykset näkyvät vuoden loppuun mennessä. Suosionsa ovat säilyttäneet myös maasto- ja peruskartat, joita painetaan vuosittain yli 200.

Maanmittaustoimistosta voi myös ostaa räätälöidyn karttatulosteen. (HäSa)

Lisätietoja: www.maanmittauslaitos.fi/kartat/karttatuotteet

Menot